Siksi, rakkaat ystävät, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne. Fil. 2: 12
Pass through the gates! Lähtekää, menkää ulos porteista, valmistakaa tie kansalle, valmistakaa, tasoittakaa valtatie, raivatkaa pois kivet, kohottakaa lippu merkiksi kansoille!
Maailman ääriin saakka Herra on kuuluttanut: - Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastajasi saapuu, hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa, johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut. Jes. 62:10-11
Pieni ohjelma, joka kertoo liikkeen keinoin maailman suurimmista asioista.
Ylistysliike ylistää Jumalaa tanssin, kuvan ja musiikin keinoin. Tanssijoina nähdään sekä ammattilaisia että amatöörejä; pääasiana on vilpittömyys Jumalan edessä. Jumalaa voi kiittää ja palvoa monella tavalla. Liike on yksi niistä. Ylistysliikettä ohjaa ja kuvaa Katri Huusari ja tuottaa Riikka Virtanen ja Taivas TV7 / Ristin Tuki ry.
Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa...
Olet kallioni, olet voimani, olet sydämeni laulu.
Rakkaani, tuolta tulee hän luokseni! Mä kuulen äänen...
Sinun tiesi Herra eivät ole minun teitäni, eikä elämä...
Minä riemuitsen Herrasta, minä iloitsen Jumalastani...
Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle...
Koko sydämestäni, minä ylistän sinua Herra. Sinä olet...
Thy Kingdom Come. Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon...
Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia...
Living sacrifice. Antakaa koko elämänne pyhäksi ja...
Pass through the gates! Lähtekää, menkää ulos porteista...
Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu....
Kuinka ihanat ovat vuorilla ilosanoman tuojan askelet...
Nämä vedet virtaavat maan itäosiin ja juoksevat siellä...
Ranskalaispariskunta tanssii aamunkoitteessa Juudean...
0600 10077 (10,01 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu. PoHa 2020/2012/2548, keräysalue Suomi pl. Ahvenanmaa