Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä.
Pastorit Gregg ja Valerie Ellis Floridasta ovat toimineet rinta rinnan kokoaikaisessa palvelutehtävässä vuodesta 1998. He ovat palvelleet erilaisissa pastoritehtävissä johtaen muun muassa lapsi- ja nuorisotyötä.
Sen lisäksi, että Gregg Ellis haluaa johdattaa ihmiset ylistyksen avulla Jumalan läsnäoloon, hän toimii nuorisolle isähahmona. Myös rouva Valerie Ellis palvelee seurakuntansa, The Bridge Orlando, pastorina. Äskettäin hänen toimestaan syntyi nuorten esittävän taiteen ryhmä. Pastoripariskunta Ellis vieraili alkuvuodesta TV7 -studioilla, jonka johdosta saamme kuulla heidän innoittavaa opetustaan kahden ohjelman verran. www.thebridgeorlando.org
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Lähetyskatkos to 7.5 klo 14 alkaen
Lähetysjärjestelmän ylläpitotöiden takia lähetyksissä oli lyhyt katko.
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.