Open Doors - Kristittyjen vainot tänään
Tulevia lähetyksiä
- Mitä tapahtuu, kun muslimi kääntyy kristityksi?
su 3.12. klo 21.00 - Jumala ei ole unohtanut Afganistania
su 10.12. klo 21.00 - Rukoilkaa vainoojienne puolesta
su 17.12. klo 21.00 - Kristinuskon irakilainen tarina. Osa 1/2
su 7.1. klo 21.00 - Kristinuskon irakilainen tarina. Osa 2/2
su 14.1. klo 21.00
Jaksot
Pienen pojan usko
Ramadan on vaikeaa aikaa kristityille lapsille, joista yksi on pieni Zahid-poika. Hän asuu perheensä kanssa Kaakkois-Aasiassa muslimivaltaisella alueella, mutta on aina uskonut Jeesukseen. Kuinka voimme rohkaista uutta kasvavaa kristittyjen sukupolvea?su 5.11.2023 klo 21.00Ihmisten kalastaja
Ihmisten kalastaminen Jeesuksen omiksi ei ole helppo tehtävä jyrkän islamistisessa yhteiskunnassa. Sen sai pastori Iman kokea, kun hän uskoontulonsa jälkeen alkoi julistaa evankeliumia ystävilleen ja sukulaisilleen kotimaassaan Iranissa. Hän joutui kuitenkin pian viranomaisten pidättämäksi ja lopulta vangitsemaksi. Iman perheineen pakeni Turkkiin, missä avautui Open Doorsin tukemana uusi mahdollisuus julistustyölle – myös iranilaisten keskuudessa.su 29.10.2023 klo 21.00Elävän veden lähteellä
Arabian niemimaalla kasvanut Nadia oli etsinyt Jumalaa jo varhaisesta nuoruudestaan lähtien, mutta tuloksetta. Jouduttuaan eroon perheestään hän oli jättänyt islamin, mutta päätyi sittemmin islamilaisen mystiikan kautta New Agen ja okkultismin pariin. Isänsä kuoleman jälkeen Nadia kuitenkin löysi elävän veden lähteen, Jeesuksen, ja sai rauhan.su 22.10.2023 klo 21.00Sanan salakuljettaja
Open Doorsin perustaja Veli Andreas teki ensimmäisen matkansa rautaesiripun taakse vuonna 1955. Syyskuussa 2022 hän teki viimeisen matkansa Vapahtajansa Jeesuksen luo. Elämänsä viimeisinä vuosina Veli Andreakselta kysyttiin, mitä hän haluaisi hautakiveensä kirjoitettavan. Hänen antamansa vastaus kuvastaa sekä uskollisuutta aloittamalleen palvelutyölle että hengellistä perintöä, jonka hän on jättänyt jälkeensä.su 15.10.2023 klo 21.00Rukousvastauksia Afrikasta
Mikä ilo on kokoontua jälleen uudelleen avatussa kirkossa tai nauttia uuden kaivon raikkaasta vedestä. Uskovat ympäri Afrikkaa ylistävät ja kiittävät Jumalaa rukousvastauksista. Mistä sinä voisit tänään kiittää Jumalaa?su 8.10.2023 klo 21.00Kostonhimosta vapauteen
Etäältä kuului laukausten kajahduksia. Boko Haram oli tulossa. Ayuba*, 20-vuotias nuori mies, pakeni perheensä kanssa. Tuona yönä hän menetti isänsä ääri-islamistien iskussa. Menetys ja sen seuraukset saivat hänet janoamaan kostoa. Open Doorsin Shalom-keskuksessa Nigeriassa Ayuba* pääsi traumaterapiaan. Hän tiivisti oppimansa yhteen sanaan: anteeksianto. ”Päätin luopua vihasta ja saada rauhan. Opin jättämään kaiken Jeesukselle”.su 1.10.2023 klo 21.00Apua maanjäristyksen uhreille
Voimakas maanjäristys pohjoisen Syyrian ja Turkin alueella helmikuussa 2023 sai aikaan laajaa tuhoa ja humanitaarisen kriisin. Onko kristillinen seurakunta toipunut kriisistä?su 24.9.2023 klo 21.00Open Doorsin matkassa Egyptiin
Minkälaista on matkustaa Open Doorsin kanssa ja tutustua vainottujen kristittyjen elämään? Matkoille mahtuu monenlaisia mieleen painuvia kohtaamisia ja silmiä avaavia kokemuksia. Lähtisitkö sinä mukaan?su 17.9.2023 klo 21.00Luottamus Jumalaan koetuksella
Baherin kylän kristityt Egyptissä ovat kärsineet pitkään vainosta ja heikoista työllistymismahdollisuuksista. Baher on tehnyt raskasta ja terveydelle vaarallista työtä kivilouhimolla lapsuudestaan saakka, huolehtien perheensä toimeentulosta. Sitten tapahtui onnettomuus.. Miten Baher on päässyt elämässään eteenpäin?su 10.9.2023 klo 21.00Heitä ei ole unohdettu
WWL-vainoraportti on ollut Open Doorsin toiminnan ja avustustyön perustana jo vuodesta 1993. Raportti on kansainvälisesti arvostettu ja tunnettu myös poliittisessa päätöksenteossa. Vainotuille kristityille raportin viesti on, että he eivät ole yksin ja että heitä ei ole unohdettu.su 3.9.2023 klo 21.00Open Doorsin ydinarvot. Osa 2/2
Kun nuori hollantilaismies sai sydämelleen Raamattujen salakuljettamisen Itä-Eurooppaan rautaesiripun taakse, alkoi suuri seikkailu. Tässä jaksossa esitellään Open Doors -järjestön seitsemän ydinarvoa, joiden varassa työtä on tehty järjestön perustamisesta lähtien vuodesta 1955. Miten sinä voit soveltaa näitä arvoja elämässäsi?su 19.3.2023 klo 21.00
Open Doorsin ydinarvot. Osa 1/2
Kun nuori hollantilaismies sai sydämelleen Raamattujen salakuljettamisen Itä-Eurooppaan rautaesiripun taakse, alkoi suuri seikkailu. Kuinka yhden miehen missiosta syntyi maailmanlaajuinen Open Doors -järjestö 1950-luvulla?su 12.3.2023 klo 21.00Salakuljetettu Raamattu muuttaa elämän
Eräässä Kaakkois-Aasian maassa asuva Dhea tuli uskoon saatuaan hänelle salaisesti toimitetun Raamatun. Vaikka Dhea yritti pitää uskonsa salassa, ympärillä olevat huomasivat muutoksen. Dhea vangittiin ja karkotettiin naapurimaahan. Elämä ei ole helppoa, mutta Dhea on kokenut kutsumuksekseen palvella Jumalaa ja naapurimaasta käsin viedä evankeliumia entisille maanmiehilleen.su 5.3.2023 klo 21.00
Lohdutuksen sanoman äärellä
Vuonna 2015 Boko Haram hyökkäsi nigerialaisen yksinhuoltajaäiti Charityn kotikylään. Perhe onnistui pakenemaan, mutta Charity joutui paon aikana eroon lapsistaan. Useiden päivien kuluttua äiti ja lapset lopulta löysivät toisensa. Perhe sai Open Doorsin tuella traumaterapiaa ja nykyisin Charity toimii itse tukena vakavan trauman kokeneille. Open Doorsin ydinarvo 7/7: Tahdomme antaa kunnian yksin Jumalalle.su 26.2.2023 klo 21.00
Ovella Iranin salainen poliisi
Salainen poliisi teki yllätysratsian iranilaisen Taherin kotiin ja pidätti miehen. Kuulusteluissa hänelle annettiin kynä ja paperia, ja vaadittiin kirjoittamaan ylös tuntemiensa kristittyjen nimet. Paperille ei ilmestynyt yhtään nimeä. Mitä Jeesuksen kutsulle omistautuminen maksaa Iranin kaltaisissa maissa? Open Doorsin ydinarvo 6/7: Olemme omistautuneet Jeesukselle Kristukselle ja hänen antamalleen tehtävälle.su 19.2.2023 klo 21.00
Toivoa toivottomille
Syyrialainen Ferial pakeni perheineen sodan runtelemasta Alepposta turvallisemmalle alueelle Latakiaan. Jatkuva sotatila ja pako omasta kodista olivat heille henkisesti raskas koettelemus. Yhteydenotto paikalliseen Open Doorsin ylläpitämään Toivon keskukseen antoi toivottomuuden tilalle jälleen toivoa. Open Doorsin ydinarvo 5/7: Elämme ja toimimme uskon varassa.su 12.2.2023 klo 21.00Silkkitien kristityt
Muinainen silkkitie yhdisti idän ja lännen toisiinsa. Nykyisen Keski-Aasian alueella on vaarallista tunnustautua Jeesuksen seuraajaksi. Ruslan johtaa salaista kotiseurakuntaa eräässä keskiaasialaisessa valtiossa ja vainosta huolimatta vie evankeliumin sanomaa erityisesti syrjäseuduille. Mikä merkitys rukouksella on tässä työssä? Open Doorsin ydinarvo 4/7: Olemme rukouksen ihmisiä.su 5.2.2023 klo 21.00Afgaanikristityt Talebanin varjossa
Afganistan on jäänyt Ukrainan sodan varjoon ja maan pieni salaisten kristittyjen vähemmistö kamppailee olemassaolostaan. Uskollisuus Raamatun sanalle voi johtaa hengenvaaraan, ja silti Jumalan Sana on ehtymätön toivon lähde myös näille uskoville. Open Doorsin ydinarvo 3/7: "Olemme uskollisia Raamatulle."su 29.1.2023 klo 21.00Somalikristityn kutsumus
Somalialainen Nala kertoo, miten hänestä tuli Jeesuksen seuraaja, vaikka se asettaa hänet hengenvaaraan. Miten Nalalle kävi? Nalan henkilötarina muistuttaa, miksi Open Doors tekee työtä. Esittelyssä myös Open Doorsin ydinarvo 2/7: "Olemme vainotun kirkon asialla."su 22.1.2023 klo 21.00Kutsuna Pohjois-Korea
Pohjoiskorealainen kristitty Bae (nimi muutettu) pääsi pakenemaan maan äärimmäistä uskonnollista vainoa rajan yli Kiinaan. Hän kuitenkin koki kutsua palata takaisin. Mitä kristittyjen yhteys merkitsee meille? Open Doorsin ydinarvo 1/7: Olemme "ihmiseltä ihmiselle -ihmisiä".su 15.1.2023 klo 21.00Jokaisessa kaupungissa odottaa vaino
Ap. t. 20:17–38, 21:7–14. Paavali on paluumatkalla Makedoniasta Jerusalemiin. Häntä varoitetaan tulevasta: Jerusalemissa häntä odottavat vihamiehet ja pidätys. Kaikkien varoitusten ja huolien keskellä Paavalin ystävät rukoilevat: ”Tapahtukoon Herran tahto.” Ehkä olet samanlaisessa tilanteessa juuri nyt. Kenen puolesta sinä voisit rukoilla?su 23.10.2022 klo 21.00He olivat teltantekijöitä”
Ap. teot 18:1–17. Apostoli Paavali oli teltantekijä. Tämä työ antoi hänelle mahdollisuuden matkustaa vapaasti muinaisajan maailmassa ja levittää evankeliumin sanomaa. Kun usko on vaarallista, on oltava valmis viettämään liikkuvaa elämää. Myös Jeesus kutsui aina ihmisiä lähtemään liikkeelle. Kutsuuko Hän tällä hetkellä myös sinua?su 16.10.2022 klo 21.00Heitä kutsuttiin kristityiksi
Ap. teot 11:19–26. Nykyisin risti on yksi maailman kuuluisimmista symboleista. Alkukirkon kristityt eivät kuitenkaan käyttäneet sitä kovin paljon. Itse asiassa ensimmäinen tunnettu kuva Jeesuksesta ristillä on Roomassa sijaitsevan huoneen seinään raapustettu pilkkaava, lapsellinen pilapiirros ns. Alexamenoksen graffiti. Mitä nimi "kristitty" on alunperin tarkoittanut?su 9.10.2022 klo 21.20Uskovaiset laskivat hänet alas korissa
Ap. teot 9:1–25. Pilkkopimeässä mies lasketaan alas pyykkikorissa. Apostoli Paavali ei odottanut koskaan joutuvansa poistumaan paikalta tällä tavoin. Hän oli tullut Damaskokseen johtamaan uskonnollista puhdistusta, mutta nyt hän oli itse puhdistuksen kohteena. Hän ei ollut enää lähettiläs. Hän oli pakolainen.su 2.10.2022 klo 21.00Jonkin on mentävä rikki
Ap. teot 8:1–8; 12–13. Kun vihamiehet voittavat, kun sairaus iskee, kun hallitus kiristää lainsäädäntöä, kun tappaja saa kulkea vapaalla jalalla. Tapahtuuko se kaikki Jumalan valtakunnan takia? Voisivatko Kristuksen seuraajien kohtaamat kipeät asiat usein olla tapa, jolla Jumalan ilosanoma leviää maailmalle?su 25.9.2022 klo 21.05Korkein ei asu ihmiskäsin tehdyissä rakennuksissa
Ap. teot 6:8–15; 7:44–8:1. Apostolien tekojen seitsemännessä luvussa kuolee ensimmäinen kristitty marttyyri. Hänet tapettiin, koska hänellä oli hyvin vaarallinen ajatus.su 18.9.2022 klo 21.00Ja pilvi vei hänet heidän näkyvistään
Ap. teot 1:1–11. Apostolien tekojen alussa Jeesus antaa opetuslapsilleen erittäin haastavan tehtävän: levittää evankeliumi maailman ääriin. Sitten hän vain katoaa, kuin tyhjään. Se ei kuitenkaan merkinnyt hylkäämistä, vaan oli osa suunnitelmaa. Oletko tilanteessa, jossa Herra antaa sinulle tilaa tehdä jotain, mikä vaikuttaa mahdottomalta?su 11.9.2022 klo 21.05Ja hän otti vastaan kaikki, jotka tulivat hänen luokseen
Ap. teot 28:23–31. Lähde kanssamme tutkimusretkelle Apostolien tekoihin, joka lienee Raamatun dramaattisin kirja. Matkamme alkaa kuitenkin yllättävästä paikasta: lopusta. Miksi tämä Raamatun kirja päättyy siten kuin päättyy?su 4.9.2022 klo 21.05Vaarallinen usko - Apostolien teot
Apostolien teot kertoo jännittävän tarinan alkukirkon kolmesta ensimmäisestä vuosikymmenestä. Kirja alkaa Jeesuksen taivaaseenastumisesta ja Pyhän Hengen vuodatuksesta helluntaina ja vie meidät hurjalle matkalle kohtaamaan ihmeparantumisia, räjähdysmäistä kirkon kasvua ja uskomattomia kääntymystarinoita. Näin on edelleen.su 28.8.2022 klo 21.00Mitä sinä tekisit, jos uskosi saattaisi sinut vaaraan?
Uusi opetussarja pohtii kristittyjen vaarallista uskoa kirkon alkuaikoina sekä nykyajan vainoissa. Matka vie meidät läpi Rooman valtakunnan aina Kiinaan, Kolumbiaan, Irakiin, Filippiineille ja Pakistaniin – maihin, joissa Jumalan rakkauden syvyys ja voima tulevat tänään todeksi juuri vainojen kautta.su 21.8.2022 klo 21.00Niniven tasangoilla puhaltaa Jumalan tuuli
Kymmenen viime vuoden aikana 40 prosenttia Irakin kristityistä on paennut maasta. Vuonna 2017 Dalia palasi perheineen perintömaahansa. Kuinka seurakunnat tukevat jälleenrakentamista? Kuulemme Dalian ja hänen seurakuntansa rohkaisevan tarinan. Uusinta vuodelta 2020.su 7.8.2022 klo 21.00Toivoa Aleppon raunioiden keskellä
Monet kristityt ovat paenneet Syyrian sisällissodan ja terrorismin raunioittamasta Alepposta. Pastori Abdalla kuitenkin jäi kaupunkiinsa. Tänään hänen seurakuntansa tuo evankeliumin lohtua, toivoa ja konkreettista apua tuhansille perheille. Uusinta vuodelta 2020.su 3.7.2022 klo 21.00En ollutkaan Pohjois-Afrikan ainoa kristitty!
Kuinka kuulla evankeliumia, jos sitä ei kukaan kerro? Mistä löytää uskovien yhteisö muslimimaassa, jossa seurakuntia ei saisi olla? Tutustumme Pohjois-Afrikassa asuvaan Islèmiin. Kuinka hän löysi Jeesuksen ja seurakunnan? Uusinta vuodelta 2020.su 26.6.2022 klo 21.00Toivoa Nigerian väkivallan keskellä
Islamisaatio on vahvistunut erityisesti Pohjois-Nigeriassa. Samalla kristittyjen vainot ovat lisääntyneet leviten myös maan keskiosiin. Tutustumme Rikiyaan - leskeen, jonka omaisuuden Boko Haram -terroristijärjestö tuhosi. Rikiya sai kuitenkin uuden elämän mahdollisuuden. Uusinta vuodelta 2020.su 19.6.2022 klo 21.00Iranin kristityt ja Jumalan uskollisuus
Iran on islamilainen tasavalta, jossa evankelioinnista ja kristityksi kääntymisestä rangaistaan. Silti maanalainen seurakunta kasvaa. Tutustumme uskonsa tähden vangittujen, kahden rohkean iranilaisnaisen tarinaan. Uusinta vuodelta 2020.su 12.6.2022 klo 21.00Vaiettu häpeä: naiset ja tytöt vainon keskellä
Seksuaalinen väkivalta on yhä kristittyjen naisten yleisin vainon muoto, jota koetaan eri puolilla maailmaa. Seurakunta voi kuitenkin olla uuden toivon ja eheytymisen lähde. Uusinta vuodelta 2020.su 5.6.2022 klo 21.00Pohjois-Korean salaiset kristityt
Pohjois-Koreassa jo pelkästään Raamatun omistaminen on vakava rikos, josta voi seurata kuolemanrangaistus. Tutustumme Kim Sang-Hwan elämän käännekohtaan. Mitä tapahtui, kun hän lapsena löysi vanhempiensa salaisen Raamatun? Uusinta vuodelta 2020.su 29.5.2022 klo 21.00Lohtua Syyrian kristityille
Syyriasta on vuodesta 2011 lähtien paennut yli miljoona kristittyä. Tutustumme ala-asteikäiseen Apoon, jonka isän ääri-islamistit kaappasivat bussista. Mikä antaa ikävän keskelle toivoa? Uusinta vuodelta 2020.su 22.5.2022 klo 21.00Intian kristityt nationalismin puristuksessa
Äärihindulainen nationalismi on vahvistunut Intiassa, jossa kristittyjä vainotaan ankarasti. Samalla kuitenkin tapahtuu herätystä. Tutustumme intialaiseen Kirtiin, jonka usko on säilynyt kyläyhteisönsä vainoista huolimatta. Uusinta vuodelta 2020.su 15.5.2022 klo 21.00
Kiinan kiristynyt tilanne
Kiinassa valtio kontrolloi yli miljardin asukkaan uskonnonvapautta yhä tiukemmin. Jättimäiseen tehtävään on valjastettu huipputeknologia: valvontalaitteet ja supertietokoneet seuraavat ja analysoivat kansalaistensa elämää. Kuinka kiristynyt tilanne näkyy Kiinan kristittyjen elämässä? Ohjelma on uusinta vuodelta 2020.su 8.5.2022 klo 21.00Uskollinen todistaja
Mitä jos Jeesuksen seuraaminen johtaa inhimillisten koettelemusten äärirajoille? Voiko usko silloinkin kestää? Tutustumme pohjoisafrikkalaisen Peterin puhuttelevaan ja rohkaisevaan elämäntarinaan. Ohjelma on uusinta vuodelta 2020.su 1.5.2022 klo 21.00Kristittyjen vaino lisääntyy Intiassa
Intian perustuslaki on perinteisesti taannut uskonnonvapauden. Kuitenkin äärihindulaisen nationalismin voimistuminen on johtanut siihen, että tänään Intiassa vainotaan kristittyjä enemmän kuin koskaan. Samalla vainojen keskellä tapahtuu herätystä. Ohjelma on uusinta vuodelta 2020.su 24.4.2022 klo 21.00Nigerian kristittyjen vainot ja kaapatut tytöt
Nigerian eteläosassa kunnioitetaan useimpien kristittyjen uskonnonvapautta. Radikaalit aseistetut muslimiryhmät kuitenkin lietsovat kristittyjen vainoja maan keski- ja pohjoisalueilla. Erityisesti naiset ovat ahtaalla. Mikä antaa toivoa äideille, joiden tyttäret on kaapattu? Ohjelma on uusinta vuodelta 2020.su 17.4.2022 klo 21.00Egypti - naisen asema islamilaisessa maassa
Kristittyjen vainoissa naiset ovat usein heikoimmassa asemassa. Näin on myös Egyptissä. Siellä kristittyjä naisia vahvistetaan erityisesti lukutaitotyön kautta. Ohjelma on uusinta vuodelta 2020.su 10.4.2022 klo 21.00Toivoa Irakiin
Tänään Irakissa elää pieneksi käynyt joukko rohkeita kristittyjä. He haluavat rakentaa uutta vainojen runtelemalle maaperälle. Mistä he saavat toivonsa? Vierailemme Pekka Simojoen kanssa tapaamassa irakilaisia kristittyjä. Ohjelma on uusinta vuodelta 2019.su 3.4.2022 klo 21.05Mikrolainat Irakissa
Moni Irakista paennut kristitty on palannut takaisin koteihinsa. Mutta missä on tulevaisuus, kun koti on raunioina, eikä toimeentuloakaan ole? Moni on kuitenkin saanut uuden elämän perustamalla pienyrityksen, jota rahoitetaan erityisillä lainoilla. Ohjelma on uusinta vuodelta 2019.su 27.3.2022 klo 21.00Noeh tuo toivoa Lähi-itään
Noeh on irakilainen poika, ISISin hävittämän kodin keskeltä. Eräänä päivänä hän astui YK:n pääsihteerin eteen luovuttamaan yli 800 000 ihmisen allekirjoittaman vetoomuksen sen puolesta, että kristityt saisivat elää rauhassa Lähi-idässä. Ohjelma on uusinta vuodelta 2019.su 20.3.2022 klo 21.00Rukouksia Syyrian pakolaisleiriltä
Syyriasta on vuodesta 2011 lähtien paennut yli miljoona kristittyä. Mutta tänään Syyrian vainottu seurakunta elää herätyksen keskellä. Mitä voimmekaan oppia uskovien hartaasta rukouksesta? Uusinta vuodelta 2019.su 13.3.2022 klo 21.00Kun ovet avautuvat
Open Doors -järjestön synty Suomeen vuonna 2015 oli täynnä ”sattumia”, joita kutsutaan myös johdatukseksi. Miika Auvinen kertoo Open Doorsin työn syntyvaiheista Suomessa. Tutustumme myös syyrialaisen Anwarin tilanteeseen. Hän sai uuden alun Open Doorsin Toivon keskuksen kautta.su 6.3.2022 klo 21.00Kristinuskon irakilainen tarina. Osa 2/2
Vaikka kristinusko on tämän päivän Irakissa vähemmistön uskonto, sillä on maassa pitkä historia. Tapaamme jaksossa Mathin, joka joutui perheineen pakenemaan kodistaan Qaraqoshista, kun Isis hyökkäsi Irakiin vuonna 2014. Mukana keskustelemassa TT Emil Anton.su 13.2.2022 klo 21.00Kristinuskon irakilainen tarina. Osa 1/2
Vaikka kristinusko on tämän päivän Irakissa vähemmistön uskonto, sillä on maassa pitkä historia. Tapaamme jaksossa irakilaisen pastori Danielin, joka on sitoutunut palvelemaan Irakin kristittyjä. Hän tietää omakohtaisesti, mitä on paeta uskonsa tähden. Mukana keskustelemassa TT Emil Anton.su 6.2.2022 klo 21.00Rukoilkaa vainoojienne puolesta
Terroristijärjestö Boko Haram kiihdyttää hyökkäyksiään Kamerunin pohjoisosissa. Alueella asuva kristitty Baldina kertoo kohtaamistaan koettelemuksista, mutta myös siitä, mikä antaa hänelle toivoa ja auttaa jaksamaan.su 30.1.2022 klo 21.00Jumala ei ole unohtanut Afganistania
Elämä talibanin vallan alla on raskasta. Silti Afganistanissa sinnittelee pieni maanalaisten kristittyjen joukko. Minkälaista heidän elämänsä on? Miika Auvisen kanssa keskustelemassa Timo Keskitalo.su 23.1.2022 klo 21.00Mitä tapahtuu, kun muslimi kääntyy kristityksi?
Miksi kristityksi kääntyminen voi olla kuolemanvaarallista monessa muslimimaassa? Miten Irak, Iran ja Afganistan eroavat tässä suhteessa toisistaan? Miika Auvisen kanssa keskustelemassa Timo Keskitalo.su 16.1.2022 klo 21.00Vainotun seurakunnan lapset
Lapset ja nuoret ovat seurakunnan tulevaisuus myös siellä, missä kristityt joutuvat vainon kohteeksi. Minkälaista kristittyjen lasten ja nuorten kohtaama vaino on ja miten heitä voidaan tukea, jotta he voivat kasvaa uskossa ja olla mukana rakentamassa tulevaisuuden seurakuntaa?su 9.1.2022 klo 21.00Pakolaisten toivo
Vainottuja kristittyjä pakenee Iranista joka vuosi, mutta elämä pakolaisena on vaikeaa. Monet lähtevät yksin, ja toivo paremmasta tulevaisuudesta joutuu koetukselle. Turkkiin uskonsa takia paennut Kouroush on menettänyt kaiken, paitsi luottamuksen Jumalaan.su 2.1.2022 klo 21.00Tyhjä tuoli joulupöydässä
11-vuotias Rafif menetti isänsä kristittyjä vastaan tehdyssä pommi-iskussa. Seurakunnan tarjoama tuki ja koulutus on auttanut häntä näkemään tapahtuneen uudessa valossa.su 19.12.2021 klo 21.00Sissiksi Kolumbiaan?
Kolumbiassa sanat ja teot kristittyjä kohtaan kovenevat. Paitsi sissijoukot ja rikollisryhmät myös alkuperäisväestön jäsenet voivat uhata kristityksi kääntyneitä tai heidän perheitään. 11-vuotias Timóteo oli matkalla koulusta kotiin, kun sissi lähestyi häntä tarjoten hänelle parempaa elämää.su 12.12.2021 klo 21.00Toivoa sodan runtelemaan Syyriaan
Monet Syyrian seurakunnat ovat Open Doorsin tuella muuttuneet Toivon keskuksiksi, joiden kautta alueen kristityt saavat monenlaista tukea. Näin he voivat edelleen olla valona ja suolana omien yhteisöjensä keskellä.su 5.12.2021 klo 21.00Siepattu keho, runneltu mieli
Sukupuolittunut vaino on osa monien kristittyjen arkea ympäri maailmaa. Korona-aikana erityisesti naisiin kohdistuvat äärimmäiset uhat kuten pakkoavioliitot ovat lisääntyneet. Etelä-Aasiassa asuva Lucina, 19, joutui sieppauksen kohteeksi suoraan kadulta.su 28.11.2021 klo 21.00Nigerian taistelu toivosta
Nigeriassa kristittyihin kohdistuva väkivalta ja hävitys on hälyttävyydessään ainutlaatuista. Aseistetut fulani-paimenet hyökkäsivät myös Hajaratun kotikylään. Kaikki pakenivat hyökkäystä eri suuntiin. Pieni tytär selässään Hajaratu pakeni kohti nopeasti virtaavaa jokea.su 21.11.2021 klo 21.00Maailman vaarallisin kirja
Raamattuja on salakuljetettu, kopioitu ja piiloteltu läpi historian. Sama kirja kuohuttaa ja tuo toivon edelleen ympäri maailmaa. Mitä maailman vaarallisin kirja merkitsee kristityille? Miksi uskonsa tähden vainotut lukevat kirjaa henkensä uhalla?su 14.11.2021 klo 21.00Lähi-idän salaiset uskovat
Lähi-idän salaiset uskovat elävät jatkuvan vangitsemisen ja vainon uhan alla. Iranin salainen palvelu teki ratsian Sagharin kotiseurakuntaan, mutta Saghar oli osallistunut vainoihin valmistavaan koulutukseen ja luotti Jumalan pelastavaan voimaan.su 7.11.2021 klo 21.00Ihme Libanonissa
Syyrian sisällissota on kestänyt jo kymmenen vuotta, ja sadattuhannet syyrialaiset ovat paenneet Libanoniin. Yksi heistä on pastori Nihad, joka kasvoi Syyriassa kurdimuslimina. Hän todisti Beirutin räjähdyksen lähietäisyydeltä ja on nähnyt Libanonissa myös kurdiherätyksen aallon.su 31.10.2021 klo 21.00Kiinalaisen valvonnan alla
Vainon taso on Kiinassa pahimmillaan sitten 1960- ja 1970-lukujen kulttuurivallankumouksen. Kiinalainen pastori muistaa päivän, jolloin sadat poliisit tunkeutuivat heidän kirkkoonsa ja sulkivat sen. Maassa on kuitenkin herätystä – ja yhtenäisempi kristittyjen joukko kuin koskaan.su 24.10.2021 klo 21.00Intian valheiden valtiaat
Intiassa hindunationalistit polkevat uskonnonvapautta vihaa lietsomalla. Tutkimuksen mukaan koronapandemia vain kiihdyttää uskonnollisiin vähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaista vainoa, syrjintää ja disinformaatiota. Kristitty Vinita koki äärihindujen iskun kodissaan.su 17.10.2021 klo 21.00Intian kristityt maailman vainotuimpien listalla
Intiassa kristittyjä vainotaan maailman 10. eniten. Vainojen taustalla on erityisesti äärihindulaisen nationalismin vahvistuminen. Kuitenkin vainojen keskellä tapahtuu myös herätystä. Mutta mitä vaino käytännössä voi merkitä? Tutustumme Mohanin koskettavaan tarinaan.su 4.4.2021 klo 21.00Kristittynä Pohjois-Afrikan muslimivaltiossa
Pohjois-Afrikan maissa kristityt joutuvat elämään islamilaisen kulttuurin varjossa. Haasteista huolimatta nuori seurakunta on kasvanut ja vahvistunut. Miltä tilanne näyttää avustustyöntekijän näkökulmasta?su 28.3.2021 klo 21.00Irakin nuoren sukupolven uudistaja
Tänään Irakissa elää pieni, mutta uskollinen ja rohkea joukko kristittyjä. He tuovat toivoa vainojen runtelemalle maaperälle. Tutustumme Danieliin, hän on pastorina seurakunnassa, joka on yksi Irakin Toivon keskuksista.su 21.3.2021 klo 21.00Nigerian voimistunut vaino
Tänään Nigeria lukeutuu vainotuimpien maiden sijalle 9. Kristityt kamppailevat islamistisen terroristijärjestön Boko Haramin hyökkäyksiä vastaan, mutta heitä ahdistavat myös Länsi-Afrikan Isis-ryhmä sekä Fulani-paimenten militanttijoukot. Tutustumme Rose-lesken tarinaan.su 14.3.2021 klo 21.00Vankina Pohjois-Koreassa
Pohjois-Koreassa kristittynä olemisesta voi seurata kuolemanrangaistus tai vankeus. Maassa on vangittuina kymmeniätuhansia kristittyjä, joita maailmanlaajuisen seurakunnan tuki auttaa selviämään hengissä. Tutustumme erääseen uskovaan, joka sai nimekseen vanki 42.su 7.3.2021 klo 21.00Toivon keskus, raunioiden keskellä
Syyrian kristityt ovat kärsineet vainoa ja sotaa jo vuosia. He ovat sinnitelleet luhistuneen yhteiskunnan marginaalissa. Tutustumme George-pastoriin, joka on palvellut seurakuntaansa sodan, vainon ja pandemian aikana. Hänen kirkkonsa on yksi Toivon keskuksista.su 28.2.2021 klo 21.00Isäni on marttyyri
Kolumbiassa valtaosa mieltää itsensä kristityksi. Silti maassa uhkaillaan ja jopa surmataan vaikutusvaltaisia kristittyjä ja seurakuntien johtajia. Tutustumme Danielaan ja Sebastianiin, jonka pastori-isän rikolliset tappoivat.su 21.2.2021 klo 21.00Missä kristittyjen vaino on lisääntynyt?
Mikä on kristittyjen todellisuus maailmalla? Tutustumme Open Doorsin maailmanlaajuiseen tuoreimpaan tutkimukseen, joka tuottaa ainutlaatuista tietoa kristittyjen vainoista. Samalla luomme katsauksen maihin, joissa vaino on lisääntynyt eniten.su 14.2.2021 klo 21.00Kristityn toivo Bangladeshissa
Bangladesh on asukasluvultaan maailman kolmanneksi suurin muslimivaltio, jossa kristityt elävät eristettyinä ja syrjittyinä. Erityisesti lapsille se on vaikeaa. Tutustumme suloiseen Bijliin, joka perheineen sai osallistua suureen juhlaan.su 7.2.2021 klo 21.00Vainoa koronan paineessa
Maailmanlaajuisen pandemian keskellä vainottujen kristittyjen asema on entisestään heikentynyt. Millä tavalla ja miksi? Mikä antaa heille lohtua, toivoa ja voimaa rakastaa?su 31.1.2021 klo 21.00Missä vaino on lisääntynyt eniten?
Mikä on kristittyjen todellisuus maailmalla? Tutustumme Open Doorsin maailmanlaajuiseen tutkimukseen, joka tuottaa ainutlaatuista tietoa kristittyjen vainoista. Samalla luomme katsauksen maihin, joissa vaino on lisääntynyt eniten.su 27.12.2020 klo 21.00Niniven tasangoilla puhaltaa Jumalan tuuli
Kymmenen viime vuoden aikana 40 prosenttia Irakin kristityistä on paennut maasta. Vuonna 2017 Dalia palasi perheineen perintömaahansa. Kuinka seurakunnat tukevat jälleenrakentamista? Kuulemme Dalian ja hänen seurakuntansa rohkaisevan tarinan.su 20.12.2020 klo 21.00Toivoa Aleppon raunioiden keskellä
Monet kristityt ovat paenneet Syyrian sisällissodan ja terrorismin raunioittamasta Alepposta. Pastori Abdalla kuitenkin jäi kaupunkiinsa. Tänään hänen seurakuntansa tuo evankeliumin lohtua, toivoa ja konkreettista apua tuhansille perheille.su 13.12.2020 klo 21.00En ollutkaan Pohjois-Afrikan ainoa kristitty!
Kuinka kuulla evankeliumia, jos sitä ei kukaan kerro? Mistä löytää uskovien yhteisö muslimimaassa, jossa seurakuntia ei saisi olla?su 6.12.2020 klo 21.00Toivoa Nigerian väkivallan keskellä
Islamisaatio on vahvistunut erityisesti Pohjois-Nigeriassa. Samalla kristittyjen vainot ovat lisääntyneet leviten myös maan keskiosiin.su 29.11.2020 klo 21.00Iranin kristityt ja Jumalan uskollisuus
Iran on islamilainen tasavalta, jossa evankelioinnista ja kristityksi kääntymisestä rangaistaan. Silti maanalainen seurakunta kasvaa. Jaksossa tutustumme uskonsa tähden vangittujen, kahden rohkean iranilaisnaisen tarinaan.su 22.11.2020 klo 21.00Vaiettu häpeä: naiset ja tytöt vainon keskellä
Seksuaalinen väkivalta on yhä kristittyjen naisten yleisin vainon muoto, jota koetaan eri puolilla maailmaa. Seurakunta voi kuitenkin olla uuden toivon ja eheytymisen lähde.su 15.11.2020 klo 21.00Pohjois-Korean salaiset kristityt
Pohjois-Koreassa jo pelkästään Raamatun omistaminen on vakava rikos, josta voi seurata kuolemanrangaistus. Tutustumme Kim Sang-Hwan elämän käännekohtaan. Mitä tapahtui, kun hän lapsena löysi vanhempiensa salaisen Raamatun?su 8.11.2020 klo 21.00Lohtua Syyrian kristityille
Syyriasta on vuodesta 2011 lähtien paennut yli miljoona kristittyä. Tutustumme ala-asteikäiseen Apoon, jonka isän ääri-islamistit kaappasivat bussista. Mikä antaa ikävän keskelle toivoa?su 1.11.2020 klo 21.00Intian kristityt nationalismin puristuksessa
Äärihindulaisen nationalismin voimistuminen on johtanut siihen, että tänään Intiassa vainotaan kristittyjä enemmän kuin koskaan. Samalla tapahtuu herätystä. Tutustumme intialaiseen Kirtiin, jonka usko on säilynyt kyläyhteisönsä vainoista huolimatta.su 25.10.2020 klo 21.00Kiinan kiristynyt tilanne
Kiinassa valtio kontrolloi yli miljardin asukkaan uskonnonvapautta yhä tiukemmin. Jättimäiseen tehtävään on valjastettu huipputeknologia: valvontalaitteet ja supertietokoneet seuraavat ja analysoivat kansalaistensa elämää. Kuinka kiristynyt tilanne näkyy Kiinan kristittyjen elämässä?su 9.2.2020 klo 21.00Uskollinen todistaja
Mitä jos Jeesuksen seuraaminen johtaa inhimillisten koettelemusten äärirajoille? Voiko usko silloinkin kestää? Tutustumme pohjoisafrikkalaisen Peterin puhuttelevaan ja rohkaisevaan elämäntarinaan.su 2.2.2020 klo 21.00Kristittyjen vaino lisääntyy Intiassa
Intian perustuslaki on perinteisesti taannut uskonnonvapauden. Kuitenkin äärihindulaisen nationalismin voimistuminen on johtanut siihen, että tänään Intiassa vainotaan kristittyjä enemmän kuin koskaan. Samalla vainojen keskellä tapahtuu herätystä.su 26.1.2020 klo 21.00Nigerian kristittyjen vainot ja kaapatut tytöt
Nigerian eteläosassa kunnioitetaan useimpien kristittyjen uskonnonvapautta. Radikaalit aseistetut muslimiryhmät kuitenkin lietsovat kristittyjen vainoja maan keski- ja pohjoisalueilla. Erityisesti naiset ovat ahtaalla. Mikä antaa toivoa äideille, joiden tyttäret on kaapattu?su 19.1.2020 klo 21.00Egypti - naisen asema islamilaisessa maassa
Kristittyjen vainoissa naiset ovat usein heikoimmassa asemassa. Näin on myös Egyptissä. Siellä kristittyjä naisia vahvistetaan erityisesti lukutaitotyön kautta.su 12.1.2020 klo 21.00Mikrolainat Irakissa
Moni Irakista paennut kristitty on palannut takaisin koteihinsa. Mutta missä on tulevaisuus, kun koti on raunioina, eikä toimeentuloakaan ole? Moni on kuitenkin saanut uuden elämän perustamalla pienyrityksen, jota rahoitetaan erityisillä lainoilla.su 22.12.2019 klo 21.00Noeh tuo toivoa Lähi-itään
Noeh on irakilainen poika, ISISin hävittämän kodin keskeltä. Eräänä päivänä hän astui YK:n pääsihteerin eteen luovuttamaan yli 800 000 ihmisen allekirjoittaman vetoomuksen sen puolesta, että kristityt saisivat elää rauhassa Lähi-idässä.su 15.12.2019 klo 21.15Rukouksia Syyrian pakolaisleiriltä
Syyriasta on vuodesta 2011 lähtien paennut yli miljoona kristittyä. Mutta tänään Syyrian vainottu seurakunta elää herätyksen keskellä. Mitä voimmekaan oppia uskovien hartaasta rukouksesta?su 8.12.2019 klo 21.00