Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne hänen vihamiehiänsä pahoissa teoissanne, hän nyt on sovittanut Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta, asettaakseen teidät pyhinä ja nuhteettomina ja moitteettomina eteensä.
Rovasti Pekka Luukkala ja hänen vaimonsa Leena ovat evankelioineet juutalaisia elämäntyönään. Vuosikymmenten aikana he ovat perehtyneet myös vanhoihin juutalaisiin lähteisiin.
Pekka Luukkalan kirjaan Kirjoitukset todistavat minusta on koottu vuosikymmeniä juutalaisten parissa tehdyn työn aikana kirkastuneet löydöt. Ne ovat todellisia aarteita, joita on paljastunut varsinkin vanhoista juutalaisista lähteistä. Jeesus on kirkkaasti nähtävillä Uuden testamentin lisäksi jo Vanhassa testamentissa.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Lähetyskatkos to 7.5 klo 14 alkaen
Lähetysjärjestelmän ylläpitotöiden takia lähetyksissä oli lyhyt katko.
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.