Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.
Pastorit Gregg ja Valerie Ellis Floridasta ovat toimineet rinta rinnan kokoaikaisessa palvelutehtävässä vuodesta 1998. He ovat palvelleet erilaisissa pastoritehtävissä johtaen muun muassa lapsi- ja nuorisotyötä.
Sen lisäksi, että Gregg Ellis haluaa johdattaa ihmiset ylistyksen avulla Jumalan läsnäoloon, hän toimii nuorisolle isähahmona. Myös rouva Valerie Ellis palvelee seurakuntansa, The Bridge Orlando, pastorina. Äskettäin hänen toimestaan syntyi nuorten esittävän taiteen ryhmä.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Ei ajankohtaista tiedotettavaa
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.