Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
19-vuotias iloinen ja hyväntuulinen muusikko, jonka elämässä musiikki on kulkenut mukana jo 4-vuotiaasta alkaen harmonikan soiton ja laulamisen myötä. Sonja on pienestä alkaen keikkaillut muun muassa vanhainkodeissa, syntymäpäivillä ja seurakunnissa, ja on ollut mukana soittamassa ja laulamassa monenlaisissa kokoonpanoissa.
Sonja tulee alunperin Keski-Suomesta Saarijärveltä, ja takana on myös kolme vuotta Kaustisen musiikkilukiossa opiskelua. Tällä hetkellä Sonja opiskelee Helsingissä Sibelius-Akatemissa musiikkikasvatusta ensimmäistä vuotta. Sonjan sydäntä lähellä on laulamisen ja harmonikansoiton lisäksi säveltäminen ja sovittaminen, sekä uusien soitinten kokeilu. Haaveet omasta gospel-levystä ja bändistä ovat myös nousseet pintaan lähivuosien aikana.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Ei ajankohtaista tiedotettavaa
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.