Oululainen pastori Markku Tossavainen on saanut sydämelleen Isä meidän -rukouksen ja paneutuu tähän maailman historian tärkeimpään rukoukseen, jonka opetti itse Jeesus. Isä meidän -rukous on täydellinen, johon sisältyy kaikki tarpeellinen.
Markku Tossavainen on kirjoittanut myös samannimisen kirjan, Isä meidän
-rukous elämäntapana. Musiikista vastaa Lassi Makkonen, laulu ja Jukka Ulkuniemi, piano.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Android TV sovelluksen päivityksistä
Päivitettyyn TV7 Android TV sovellukseen on julkaistu korjauksia, joista viimeisin versio 2.0.3 korjasi pitkien jaksolistojen ongelman, jonka takia väärä video käynnistyi.
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.