Raamattuumme on kätketty koosteita, joita sekä Jeesus itse että apostolit kutsuivat salaisuuksiksi. Niistä käytetään lähes aina kreikankielistä termiä apokalypsis, joka merkitsee mm. peitteen pois ottamista jonkun yltä ja salaisuuksien paljastamista. Aikain saatossa sana apokalypsis on nostanut jopa mystisiä ja pelottaviakin kuvia, ja onkin paikallaan, että peitettä todella
nostetaan pois antamaan ihmiselle oikea kuva Jumalan hyvästä tahdosta ja suunnitelmasta. Eskatologiasta kirjoittanut Lähi-idän asiantuntija pastori Pekka Sartola avaa huikean mielenkiintoisia näkymiä näihin Jumalan suuriin salaisuuksiin.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Android TV sovelluksen päivityksistä
Päivitettyyn TV7 Android TV sovellukseen on julkaistu korjauksia, joista viimeisin versio 2.0.3 korjasi pitkien jaksolistojen ongelman, jonka takia väärä video käynnistyi.
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.