Valtava neuvostosotilaiden ylivoima yllätti Raatteentien vartioaseman vartijan. Asukkaat pakenivat kodeistaan muutamassa minuutissa. Kansa etsi apua Jumalalta. Ihmiset polvistuivat kaupoissakin Kaisa Kallion radiopuheen aikana rukoilemaan. Sitten alkoi tapahtumaan ihmeitä. Jumala puuttui asioiden kulkuun inhimillisesti mahdottomassa tilanteessa.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Android TV sovelluksen päivityksistä
Päivitettyyn TV7 Android TV sovellukseen on julkaistu korjauksia, joista viimeisin versio 2.0.3 korjasi pitkien jaksolistojen ongelman, jonka takia väärä video käynnistyi.
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.