Armenian kansan kutsumus

Vieraana evankelista Arnak Christian.

Kun lähdemme kodista, edustamme perhettämme. Kun matkustamme ulkomaille, edustamme kansakuntaamme. Minkä tarinan viemme maailmalle?

Ohjelman vieras Arnak kertoo tarinansa muutoksesta. Asuessaan Alankomaissa hän joutui huumeriippuvuuden valtaan, joka lopulta vei hänet vankilaan.

Hän todistaa, että huumeiden vaikutuksen alaisena hänelle paljastui demoninen hengellinen todellisuus. Se oli kauhun ja pelon maailma, josta ei näyttänyt olevan pakotietä. Silti vankilassa tapahtui mahdoton: hän katui ja heräsi muuttuneena miehenä.

Kuinka totuutta etsinyt mies lopulta löysi vanhurskauden?
Kuinka hän riippuvuuden kourissa ollessaan kohtasi elävän Jumalan?

Nooan jälkeläiset

Sarja kertoo Armeniasta ja sen merkityksestä kristityille.

Armenia on maa, jonne Nooan Arkki rantautui vedenpaisumuksen jälkeen. Armenia on ensimmäinen kristitty valtio. Mutta minkälainen maa Armenia on tänä päivänä?
Sarjassa käymme läpi Armenian Raamatullista historiaa ja nykypäivän tilannetta islamilaisten valtioiden puristuksessa. Haastattelussa on niin hengellisiä johtajia, visionäärejä, poliitikkoja kuin hyväntekeväisyyden parissa työskenteleviäkin.

  • 123 katselua
  • Ensilähetys: pe 7.11.2025, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 11
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi, armenia, venäjä
  • Tekstitykset:
  • suomi
  • Viitenumero: 4048