Tapahtuma järjestettiin Tampereella Hervannan Vapaa-aikakeskuksessa 7.-9.8.2015.
Pastori Ben Fitzgerald tulee Californiasta USA:sta, Reddingin Bethel Churchistä. Hän on alunperin kotoisin Melbournesta, Australiasta. Ben kohtasi Jeesuksen ja muuttui syvästi vuonna 2002 oltuaan aiemmin tekemisissä huumeiden kanssa. Siitä lähtien Ben on intohimoisesti levittänyt sanomaa Jeesuksesta ympäri maailmaa.
Musiikista vastaavat Katukappelin muusikot sekä Junnu Aaltonen, Leevi Ahopelto ja Susan Yli-Knuuttila.
Tapahtuma haluaa välittää sinulle uskoa tulevaisuuteen ja toivoa elämän haasteiden ja ongelmien keskellä, sekä julistaa vapautusta, parantumista ja Jumalan suosion aikaa. On aika rukoilla.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Android TV sovelluksen päivityksistä
Päivitettyyn TV7 Android TV sovellukseen on julkaistu korjauksia, joista viimeisin versio 2.0.3 korjasi pitkien jaksolistojen ongelman, jonka takia väärä video käynnistyi.
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.