Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Hanna Ekola

Laulaja, toimittaja ja teologi Hanna Ekola on esittänyt sekä kevyttä että hengellistä musiikkia ja kirjoittanut kristillistä kirjallisuutta. Hänen kirjansa " Kiitos elämän lahjasta" on tehty yhdessä poismenneen puolison kanssa.

Hanna Ekolan kirjan " Kiitos elämän lahjasta" kuvituksina ovat hänen poismenneen puolisonsa valokuvat. Tässä jaksossa keskustellaan kirjasta, joka syntyi suuren menetyksen seurauksena. Hanna Ekola on saanut leskeksi jäätyään kokea Taivaallisen Isän huolenpitoa. Hän on myös muuttanut uuteen kotiin, jonka rakentamisen hän aloitti yhdessä poismenneen puolisonsa kanssa.

Kirja

Kirja on talousneuvos Reijo Telarannan ohjelma, joka esittelee kristillistä kirjallisuutta. Jokaiseen ohjelmaan kutsutaan kirjailijavieras tai esiteltävään kirjaan läheisesti liittyvä henkilö.

Puolen tunnin ohjelmassa Kirja käsitellään kristillisen kirjallisuuden laajaa ja samalla kirjavaa kenttää. Tavoitteena on tarjota katsojille käytännön eväitä kirjojen valintaan ja oman lukuharrastuksen vahvistamiseen.

Kirjojen kustantamisessa näkyvät kaikki tavat hahmottaa kristillistä uskoa ja tulkita Raamatun sanomaa. Miten kirja ja lukija kohtaavat?

Tutkimusten mukaan kirja valitaan usein hyvän ystävän suosituksesta. Kirja haluaa olla tuollainen hyvä ja luotettava ystävä, joka kulkee rinnalla auttamassa kirjojen valinnassa, että elämä rikastuisi ja rakentuisi, kun oikea kirja ja oikea lukija voisivat kohdata.

*Ohjelmassa käsiteltyjen noin neljänsadan kirjan esittelyt löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi*

Tuotanto Taivas TV7 / Ristin Tuki ry

  • 243 katselua
  • Ensilähetys: la 2.10.2010, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 104
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi