Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Vainottujen kristittyjen tähden

Miika Auvinen on maailman suurimman, vainottuja kristittyjä auttavan, Open Doorsin Suomen johtaja.

Miika kertoo, kuinka papin pojasta ja lähetyslapsesta tuli itsestä pappi. Hän kuitenkin meni töihin finanssitaloon. Myöhemmin burnoutin keskellä Jumala johdatti häntä raamatunkohdalla. Saman raamatunkohdan hän kuuli yllättävässä tilanteessa. Miika kertoo myös, miten hänestä tuli Open Doorsin Suomen johtaja.

Harri Joki kertoo sudanilaisesta maanalaisesta seurakunnasta, jonka 14 jäsenestä jäi henkiin vain kaksi. Mia Joki esittää uusitun videoversion ohjelman tunnuskappaleesta ’Iankaikkisen elämän’.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 964 katselua
  • Ensilähetys: su 4.4.2021, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 51
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465