Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Kuinka ylilääkäristä tuli vankilalähetti

Minna Reinikaisen lapsuudentoive toteutui, kun hän valmistui lääkäriksi, mutta sitten vuonna 2015 tapahtui jotain yllättävää.

Minna Reinikainen syntyi Egyptissä. Kun perhe oli Itä-Afrikassa Tansaniassa, nuori tyttö näki aliravittuja lapsia ja hän halusi auttaa heitä. Silloin hän päätti, että hänestä tulee isona lääkäri. Lapsuudentoive toteutui ja hän toimi mm. ylilääkärinä Joensuussa. Kuusi vuotta sitten tapahtui kuitenkin jotain hyvin dramaattista.

Mia Joki laulaa viimeisimmän ’Uskollinen’ CD:nsä ykköskappaleen ’Kuka sua rakastaa’. Harri Joki kertoo rikollisesta, jonka elämä sai kokonaan uuden käänteen poliisiautossa.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 17 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista www.vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 2023 katselua
  • Ensilähetys: su 30.5.2021, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 53
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465