Puukko ja pistooli vaihtuivat Jeesukseen

Kyösti Erkinkorven elämä on ollut hyvin rankka. Jo pienenä hän näki äitinsä puukotuksen, juoksi piiloon väkivaltaista isäänsä ja ajautui poikakodin jälkeen rikollisjengeihin. Mutta sitten Kyöstin luotettavimmat ystävät, puukko ja pistooli, vaihtuivat Jeesukseen.

Kyösti Erkinkorvella oli lapsena hieno ja varakas koti Kuopiossa, joka oli kuitenkin sisäisesti rikkinäinen. Lapset joutuivat todistamaan äidin pahoinpitelyn, jonka seurauksena äiti vammautui pahasti ja isä joutui vankilaan. Siitä seurasi Kyöstin elämässä lastenkodit, kasvatuslaitos ja jo alle 18-vuotiaana ensimmäisen kerran vankila. Vankilavuosia kertyi noin 10. Kyösti oli mukana rikollisjengeissä Ruotsissa, jossa hän kohtasi vanhan miehen, joka antoi hänelle traktaatin ja kutsui seurakuntaan. Kyösti tuli uskoon Filadelffia-seurakunnassa Tukholmassa.

Harri Joki puhuu metsässä Juli-koira mukanaan aiheesta ’Laske kaikki siunaukset’. Mia Joki laulaa englanninkieliseltä CD:ltään kappaleen ’All You Need Is Love’, mikä on kuvattu 'Botanico de Incassa’ Andalucian alueella.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 2207 katselua
  • Ensilähetys: su 10.1.2021, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 48
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465