Rukoilemme, opetamme ja odotamme suurta herätystä Jeesuksen paluun lähestyessä. Mutta ei riitä, että ihmiset kuulevat ja ottavat evankeliumin vastaan vain kerran – silloin monet uudet uskovat eivät koskaan kasva kypsiksi opetuslapsiksi. Ja pahimmassa tapauksessa he jättävät uskon ja heidän tavoittaminen uudelleen on entistä vaikeampaa. Neljässä ohjelmassa pastori Kenneth Witick opettaa, miten seurakunnan tulisi ajatella ja toimia, jotta sato säilyisi menestyksekkäästi Raamatun mallin mukaisesti.
RA/2021/1717: Lupa on voimassa toistaiseksi 1.1.2022 alkaen.
Toimeenpanoalue
Lupa on voimassa Suomessa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Varojen käyttö
Kerätyt varat käytetään kristillisten tv-ohjelmien tuotannosta ja ohjelma-ajan ostamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen eli ohjelmien tekemiseen, tuottamiseen ja lähettämiseen.
TV7 vikailmoitukset - ajankohtaista
Ei ajankohtaista tiedotettavaa
Mikäli asiasi koskee muita häiriöitä tai yllä olevat vinkit eivät auttaneet, voit käyttää palautelomaketta tai soittaa vikailmoitusnumeroon.