Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Aloin uskoa olevani kakkosluokan kansalainen

Juhani oli pienestä pitäen herkkä lapsi. Ykkösluokalta kahdeksanteen luokkaan saakka häntä kiusattiin koulussa. Lopulta Juhani alkoi uskoa kiusaajien sanoja. Ilman uskovia ihmisiä ympärillään, Juhani ei olisi jaksanut. Nykyään Juhani tunnetaan suosittuna muusikkona gospelpiireissä. Hänellä on vaimo ja kolme poikaa ja hän toimii myös opettajana.

Harri Joki kertoo Luminan piirtämästä Raamatusta. Mia Joki laulaa suosituimman kappaleensa ’Hän tahtoo sut lähelle’ Kolumbuksen muistolle rakennetussa linnassa. ’Jotka Herraa odottavat, saavat uuden Voiman’ -kappale on kuvattu kuvankauniilla Kreetan kallioilla.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 1449 katselua
  • Ensilähetys: su 5.3.2023, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 74
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465