Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

17 vuoden vankilakierre katkeaa

Seppo Eskolasta piti tulla ammattijalkapalloilija. Hän kuitenkin loukkasi polvensa niin pahasti, että unelma urasta murskaantui. Sitten Sepon elämän täytti uusi ystäväpiiri, päihteet ja rikollisuus, mikä johti hänet vankilaan ensimmäisen kerran jo 16-vuotiaana.

Seppo oli vankilassa kahdeksan eri kertaa, vankilakierettä jatkui yhteensä 17 vuotta. Seppo tuli lopulta vankilassa uskoon. Tänään hän on innokas Jeesuksen todistaja, joka haluaa puolestaan auttaa muita vaikeuksissa olevia vankeja pääsemään vapauteen.

Harri Joki kertoo eräästä toisesta nuoresta vangista, jonka hän tapasi vankilavierailullaan. Mia Joki laulaa ’More Love’ kappaleen, joka kuvattiin arboretumissa Tampereella ruusujen keskellä.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 1919 katselua
  • Ensilähetys: su 18.10.2020, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 45
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465