Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Neuvostoliiton kristityille koittivat vapaammat ajat Mihail Gorbachovin perestroika-politiikan myötä 1980-luvun lopussa. Silloin alkoi myös Inkerin kirkon jälleenrakentaminen raunioista eläväksi kirkoksi.

Vallankumouksen jälkeen Inkerin kirkko kasvoi vauhdilla. Kirkolle tarvittiin johtaja, oma piispa suuntaa näyttämään. Tähän tehtävään valittiin suomalainen eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Leino Hassinen. Tämän jakson myötä pääset todistamaan harvinaislaatuista tapahtumaa, emerituspiispa Leino Hassinen ja Inkerin kirkon nykyinen piispa Aarre Kuukauppi tapasivat toisensa pitkän tauon jälkeen, muistelivat menneitä vuosikymmeniä Inkerin kirkon työssä - ja suuntasivat katseensa kohti tulevaisuutta.

Vremja tserkvi - Kirkon aika

SEKL:n ohjelmasarja Venäjän ja Baltian luterilaisten seurakuntien ja ihmisten elämästä. http://www.evlut.net/

Kirkon aika kertoo meille suomalaisille naapurimaittemme uskovien elämästä, haasteista, tarpeista, kivuista ja kiitosaiheista ja näin auttaa paikallisten seurakuntien elämää Baltiassa ja Venäjällä.

Ohjelmissa käydään suomalaisille tutuissakin paikoissa, mutta luvassa on paljon tuntematontakin. Ensimmäisissä jaksoissa tutustutaan Inkerin kirkkoon, matkataan kylmään Siperiaan ja käydään Saranskissa, suomensukuisten mordvalaisten pääkaupungissa. Lisäksi tutustutaan Viron luterilaiseen kirkkoon.

  • 44 katselua
  • Ensilähetys: to 9.12.2010, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 8
  • Kesto: 15 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • viro