Arto Hämäläinen

Pastori Arto Hämäläinen työskenteli Fidassa toiminnanjohtajana 1987-2008.

Fidassa Arto Hämäläinen alkoi kehittää määrätietoisesti lähetystyön strategista suunnittelua, toimivaa työnjakoa lähettävien paikallisseurakuntien ja lähetysjärjestön välillä (Hämäläinen toimi itsekin pastorina Oulussa 1980-luvulla), holistista lähetysteologiaa sekä kumppanuussuhteita kansallisiin helluntaikirkkoihin, joista suurimmat löytyvät Latinalaisesta Amerikasta ja itäisestä Afrikasta.

Hänellä on myös joukko kansainvälisiä luottamustehtäviä. Arto on toiminut puheenjohtajana, neuvonantajana ja jäsenenä muun muassa Maailman Helluntaiyhteisössä (PWF, Pentecostal World Fellowship), Euroopan Helluntaiyhteisössä (PEF, Pentecostal European Fellowship) ja kansainvälisessä Assemblies of God -helluntaikirkossa. Hämäläinen on vahvistanut kasvavan ja dynaamisen, mutta sirpaleisen helluntaikentän yhteistyötä lähetystyön saralla niin Euroopassa kuin Aasiassa.

Arto Hämäläinen on matkustanut yli 80 maassa. Liikkuessaan työnsä puolesta maailmalla hän on aina innostanut Fidan kumppaneita lähetystyöhön. Maailmanlähetyksessä tarvitaan lähetystyötä kaikkialta kaikkialle, suomalaisin voimin tehtävästä ei suoriuduta. Vuonna 2003 julkaistu oppikirja ”How to Start Missionary Work in New Sending Countries” on julkaistu jo 13 kielellä, ja se on käytössä niin Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa kuin Latinalaisessa Amerikassa.

Haastattelussa

Kristittyjä ympäri maailmaa, joilla jokaisella on oma erityinen, mukaansatempaava tarina ja sanoma Herralta.
  • 1173 katselua
  • Ensilähetys: ti 9.8.2016, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 137
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • viro
  • Viitenumero: 9797