Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Jeesus ilmestyi vankisellissä

Diakoni Aila Laaksonen on vieraillut satoja kertoja vankiloissa ja nähnyt, kuinka Jeesus muuttaa toivottomanakin pidetyn vangin elämän. Tällaisen vangin Aila tapasi likaisessa, rottia kuhisevassa, vankilassa Bangkokissa.

Aila Laaksonen oli Suomen Lähetysseuran lähettinä Thaimaassa, kun hän toisen lähetin, Ulla Kuisman, kanssa kävi säännöllisesti tapaamassa paikallisessa vankilassa 'huume-Eevaa'. Aila kertoo myös yllättävästä varjeluksesta. Painava kirjahylly putosi seinältä juuri, kun hän oli kirjoittamassa rakkauskirjettä hyllyn edessä.

Harri Joki kertoo mm. turmabussista pelastuneen tytön kertomuksen. Mia Joki laulaa säveltämänsä kappaleet 'Valo maailman' ja 'Siis valvokaa'.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 1867 katselua
  • Ensilähetys: su 9.12.2018, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 23
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465