Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Anna unelmasi Jumalalle

Kent Nymanin unelma oli tulla isona jääkiekkoilijaksi, mutta unelma murskaantui, kun oma isä hukkui uintimatkallaan.

Samalla murskaantui Kentin elämä; tuli katkeruus, alkoholi, huumeet ja vankila. Ensimmäisen kerran hän joutui vankilaan 15-vuotiaana. Lopulta hän oli vankilassa yhteensä kahdeksan kertaa. Konnunsuon vankilan eristyssellissä, hän kohtasi Jeesuksen. Nyt vuosikymmenien jälkeen, hän saa elää todeksi myös unelmaansa jääkiekkourasta.

Harri Joki kertoo puheessaan siitä, miten Jumala huomioi unelmammekin ja antaa niille uuden elämän, kun annamme ne Hänelle. Mia Joen musiikkivideot 'Rauhaa pyhä maa' ja 'Uskon vaan' on kuvattu Öljymäellä Jerusalemissa ja Andaluciassa Espanjassa.

Vain yksi tie

Sarja Jumalan uutta tekevästä ja muuttavasta voimasta. Kuulemme entisten vankien ja muiden mielenkiintoisten henkilöiden koskettavia todistuksia, joita 20 vuotta vankilatyötä tehneet, Mia ja Harri Joki, ovat kuvanneet.

Harri Joki käsittelee eri aiheita elävin esimerkein. Sarjassa nähtäviä musiikkivideoita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Kreikassa ja Patmoksen saarella. Videoilla laulaa kappaleiden sanoittaja ja säveltäjä, Mia Joki.

Lisätietoja voit lukea osoitteista vainyksitie.net ja www.facebook.com/vainyksitie/

  • 1680 katselua
  • Ensilähetys: su 5.3.2017, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 3
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1465