Evankelistan moninainen tehtävä

Evankelistan kutsumus Raamatussa ja kristikunnan historiassa esiintyy monimuotoisena. Ei ole vain yhtä tapaa toimia evankelistana ja todistajana. Raamatussa näemme tehtävän useita ilmenemismuotoja.

Seurakunnan johtajaa Timoteusta kehotettiin tekemään evankelistan työ. Filippus saarnasi kaupunkimissiossa ja sitten yhdelle erämaassa. Tehtävään kuuluu julistaminen ja seurakunnan varustaminen.

Maailman tärkein tehtävä

Petri Välimäki ja Mika Tuovinen varustavat, motivoivat ja innostavat kristittyjä kertomaan evankeliumin sanomaa. Sarja hoitaa katsojaa ihmisenä ja auttaa yhä paremmin ymmärtämään Jumalan armoa omalla kohdallaan.

Petri Välimäki on pastori ja evankelista, joka tunnetaan myös sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttajana. Ennen pastoriksi tulemistaan hän palveli mm. valtakunnallisen Kriisipalvelun toiminnanjohtajana. Lisäksi hän on toiminut Perheniemen evankelisen opiston rehtorina sekä sielunhoidollisten ja varustavien aineiden kouluttajana useissa oppilaitoksissa ja seurakunnissa yli tunnustuskuntarajojen. Monet tuntevat hänet myös vuosia kestäneistä Armon kalliolla tv-ohjelmista sekä radio-ohjelmasarjoista eri kanavilla. Yksi kaikkein mieluisimpia koulutuksia hänelle on jo pitkään ollut Kolmannen vuosituhannen evankelistakoulutus, jossa sadat uudet evankelistat ovat saaneet monipuolista varustusta palveluunsa. Perustana kaikessa Petrin opetuksessa on Jumalan armo ja rakkaus Jeesuksessa Kristuksessa. Sitä myös tämä kirja kutsuu ja varustaa jokaista lukijaansa välittämään.

  • 130 katselua
  • Ensilähetys: ke 13.3.2024, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 30
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 1423