Israelin ohjuspuolustuksen perustaja Uzi Rubin. Osa 2/2

Tohtori Rubin on puolustusministeriön ohjuspuolustusjärjestön ensimmäinen johtaja (1991-1999), joka kehitti, valmisti ja käytti maan ensimmäistä kansallista puolustuskilpeä, Arrow-ohjusta.

Hänelle on myönnetty kahdesti Israelin puolustuspalkinto (1996 ja 2003) sekä myös Yhdysvaltain ohjuspuolustusviraston David Israel -palkinto (2000). Hän on ollut vierailevana tutkijana Stanfordin kansainvälisen turvallisuuden ja asevalvonnan keskuksessa, jossa hän ohjasi ohjusten leviämistä koskevan tutkimuksen. Toim. Amir Oren.

Jerusalemin vartijat

Amir Oren haastattelee miehiä ja naisia, jotka ovat vartioineet Israelia. 'Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko.' (Jes. 62:6)

Kun heidän maanmiehensä nukkuivat, näihin vartijoihin voitiin luottaa, että he taistelevat Israelin ja sen pääkaupungin, Jerusalemin, puolesta. Nyt he tulevat TV7:n Jerusalemin studioon TV7:n toimittaja Amir Orenin syvälliseen haastatteluun. He jakavat tarinoitaan ja oivalluksiaan tavalla, joka kannustaa pitämään rukouksessa Psalmin 122.

  • 686 katselua
  • Ensilähetys: to 17.3.2022, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 20
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • englanti, ruotsi
  • Tekstitykset:
  • suomi
  • Viitenumero: 1795