Katselen TV7:n toimiston rukouspäädystä ulos Kalasataman suuntaan, jonne nyt suunnitellaan muslimien suurmoskeijaa. Tuohon ihan lähelle on sille ehdotettu paikka varattavaksi. Bahrainin kuningashuone ja ehkä Saudi-Arabiakin ovat kuulemma valmiita rahoittamaan hanketta. Mitähän alueen asukkaat tuumaavat, kun viideltä aamulla kajahtaa minareetista rukouskutsu? Olen ollut Jerusalemissa kerran hotellissa, joka oli lähellä tällaista moskeijaa, josta kello viisi aamulla alkoi ujellus. Heräsin siihen, enkä saanut enää nukuttua. Se oli kamalaa kuultavaa ja rukoilin Isä meidän -rukousta. Koko päivän olin väsynyt aikaisesta herätyksestä. Joka kerta kun menemme Jerusalemiin ja varaamme hotellia, otan sen niin kaukaa moskeijoista kuin mahdollista.
Rukousta tarvitaan erikoisesti nyt Helsingin ja koko maamme puolesta. Kovin on kauaksi tultu elävän Jumalan luota. Herää kysymys, olemmeko valmiita luovuttamaan kaikkein tärkeimmän asian maailmassa, joka on elävän Jumalan läsnäolo. Olisipa mukava tietää, saisiko Suomi rakennusluvan, jos haluaisi rakentaa kirkon keskelle muslimikaupunkia. Epäilen, että lupaa ei myönnettäisi. Jeesuksen Kristuksen kirkko on suuresti vainottu Lähi-idässä.
Toinen rukoukseni aihe on Jerusalem. Tuo ihana Suuren Kuninkaan kaupunki, jonne Jeesus pian palaa tuomaan rauhan ja aloittaa 1000-vuotisen valtakunnan ajan. Katson EU:n eri maiden edustajien kireitä ilmeitä ja YK:n lausuntoja aiheesta: Jerusalemko Israelin pääkaupunki? Mielestäni se nyt on ihan selvä asia. Jerusalem on ollut ja tulee olemaan Israelin pääkaupunki. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi sen vain ääneen.
Minulla on Lohjansaaren kodissa äitini vanha Raamattu, jota luen siellä ollessani. Raamatusta välittyy läheinen tunnekosketus Hillevi-äitiin, kun katson hänen vapisevia alleviivauksiaan ja päivämääriä Raamatun lehdiltä. Jumalan sana oli äidille tärkeä ja joka aamu hän istui pöydän ääressä sitä lukemassa. Tämä näky on painunut verkkokalvolleni. Äiti oli sellainen kodikas, valoisa ihminen. Reuma runteli häntä ja kivut olivat välillä kovat, mutta silmissä oli aina iloinen pilke. Niinpä nytkin luin äidin Raamatusta Galatalaiskirjeen 4. luvun jakeet 4 – 7. Nämä jakeet tulivat esille vahvana viestinä siitä, kuka olen ja mitkä ovat oikeuteni Jumalan lapsena. On ihanaa tietää, etten ole heikkojen ja köyhien alkeisvoimien orja.
”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämiimme Poikansa hengen, joka huutaa: ’Abba! Isä!’ Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi, mutta jos olet lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.”
Näin adventin aikana, kun kotia kaunistetaan joulun viettoa varten, on sydän vanha ennallaan. Kuitenkin Jeesus, jota odotamme, tuli maailmaan sydänten valtiaaksi ja sanoi olevansa sydänten paimen. Hän vie meidät lupauksensa mukaan viheriäiselle niitylle lepäämään ja virvoittavien vetten tykö Hän meidät johdattaa. Hän virvoittaa meidän sielumme. Haluan ottaa tämän lupauksen vastaan ja antaa joulun Kuninkaan astua sydämeeni.
Iloitsen sisimmässäni kaikista uskovista, joita Suomessa on lukuisa joukko. Tiedän, että rukoilijoita on paljon, jotka totisella sydämellä ja uskon varmuudella rukoilevat isänmaamme ja Israelin puolesta. Jumalan sanaa tutkimalla tiedämme, missä ajassa elämme. TV7 on ollut olemassa 14 vuotta. Emme pidä synttärijuhlia nyt vaan sitten vuoden päästä pidetään juhlat, jos Herramme suo ja viskaalit sallii, niin kuin sanotaan.
Olemme tänä syksynä tarkastelleet TV7:n tuotantoa ja tuottamista ja tehneet uudelleenjärjestelyitä. Kun on 14 vuotta rakennettu ja tehty, on tarpeen sopivin väliajoin pysähtyä ja tarkastella organisaation toimivuutta. Olemme aina pyrkineet toimimaan kustannustehokkaasti ja tänä syksynä tutkimme jälleen, onko työmme kustannustehokasta ja järkevää. Olen huomannut, että pienikin muutos työoloissa tai toimenkuvassa voi saada suuria tunteita aikaan. Kuitenkaan kenenkään työ ei lopu eikä sitä lopeteta, vaan vähän uudenlaisena jatkamme Herran elopellolla Jumalan sanan kylvämistä. On huomioitava, että Jumala on työn aloittanut ja antanut työlle siunauksensa. Iloitsen, että saamme vapaasti julistaa evankeliumia ja kertoa Jumalan rakkaudesta. Tämä on niin suuri asia ja arvo, että jokaisen uskovan tulisi ymmärtää, ettei tämä ole itsestäänselvyys. Niinpä on myös laitettava välillä omat toiveet ja pyrkimykset syrjään, jotta Jumalan sana pääsisi leviämään. Oma mukavuusalue on niin tutuntuntuinen ja -hajuinen, että ei siitä haluta lähteä minnekään. Kuitenkin Jeesus jätti mukavuusalueensa, taivaan ihanuuden, tuli maailmaan kuollakseen puolestamme ja sovitti syntimme Golgatalla, siellä Jerusalemissa.
Valo lisääntyy, mitä lähemmäksi tulemme Jeesusta. Toinen adventtikynttilä antaa valoa jo enemmän. ”Nyt syttyy toinen kynttilä ja valo laajenee. Suo Isä tänne Jeesuksen se hetki lähenee.”
Vr 13
Mirja
