Sula hyvyys ja laupeus seuraavat sinua

Olemme kulkeneet marraskuun harmauden ja pimeyden läpi kohti joulua. Vesisateet tulivat tuulen myötä ja kaikki paikat olivat märkinä. Nopeasti pakastunut sää ja lumeksi muuttunut sade jäädytti maiseman vähän valoisammaksi. Katselen järvelle, joka lainehtii vapaana. Vastapäisen saaren rantapuissa on valkoista lunta. Aurinko tulee esiin pilvien lomasta. On kaunista, valoisaa ja hiljaista. Jumalan suuruuden ja pyhyyden kokeminen saa mielen herkäksi ja syvä kiitollisuus täyttää mielen: saan katsella ja kokea tämän kauniin luonnon ympärilläni. Raamatussa on ihana lupaus: ”Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps. 23:6.) Tämä on Jumalan lapsen hyvä osa.

Putsasin lintulaudan lumesta ja lisäsin jyviä syötäväksi. Pieni metsähiiri kipitti myös katsomaan, oliko joku jyvänen kenties pudonnut lumeen. Olikohan tuo sama metsähiiri kuin viime vuonna? Talitintti lentää ikkunan taakse ja katsoo sisälle. Katselemme toisiamme ja sitten se lennähtää pois. Linnut ovat Taivaan Isän iloinen hymy. Hän pitää niistä huolen, eikä yksikään putoa oksalta Taivaan Isän tietämättä. Niin tärkeitä ovat lintusetkin Jumalalle.

Olen muistellut viime päivinä useasti Kalle-isääni, joka nuorena miehenä, oikeastaan vielä poikasena, joutui lähtemään sotaan. Kuinka erilainen ja pelottava elämän alku oli silloin sen ajan nuorelle. He joutuivat lähtemään tuntemattomaan heikoin varustein, eikä sodankäynnin koulutusta ollut ollenkaan. Sota oli sitten se sotaväki. Kotiväellä ei ollut sen helpompaa, he jäivät katsomaan ikkunasta lähtijää kyyneleet silmissä ja kysymys mielessä: ”Näemmekö enää toisiamme?” Suuri työtaakka ja vastuu oli naisilla koko sodan ajan sekä sen jälkeen, kun sodasta kotiinpalava mies oli jotain muuta kuin se mies, joka sotaan lähti. Moni nainen jäi leskeksi ja lapsi orvoksi, joten yksinäisyys ja vastuu jatkuivat sodan jälkeenkin.

Isäni selvisi sodista, mutta muistot jäivät ja levoton elämäntapa. Omaa vihreää oksaa isäkin etsi, mutta mielen rauhattomuus särki unelmat yhä uudestaan. Isäni oli uskossa, joten nyt hän saa olla äidin kanssa rauhassa Jeesuksen luona. Kiitän Jumalaa aamurukouksessani vapaasta ja rauhallisesta isänmaasta. Uskovien on tärkeää rukoilla, että Jumala vetäisi ihmisiä parannukseen ja pelastukseen. Jumalan kädessä on elämämme sekä maamme vapaus ja hyvinvointi.

Päätimme tyttäreni kanssa käydä päiväseltään Tallinnassa joulutorilla. Siellä oli paljon väkeä ja jouluisia kojuja tavaraa täynnä. Meillä oli mukava päivä ja kaunis vanha kaupunki oli jouluisesti koristeltu. Kävelimme vanhoja katuja ja katselimme taloja, joista eräskin oli rakennettu 1410-luvulla. Muistan samat kadut ennen Viron itsenäistymistä. Kävin siellä paria päivää ennen kuin Viro vapautui. Näyteikkunoissa ei ollut silloin juuri mitään ja kaupassa oli helmitaulut. Oli rähjäistä ja ankeaa. Itsenäisen Viron kansa puolestaan haluaa kuulla sanomaa Jeesuksesta. Tämä pelastussanoma oli heiltä kielletty noin 50 vuotta. Sen vuoksi maassa on Taevas TV7 -kanava, joka täyttää joulukuussa 10 vuotta.

Katselin uutta jouluista Christina-lehteä. Lehden sisältö on taas kovasti mielenkiintoinen, hyviä juttuja täynnä. Rukoilen Jumalalta viisautta ensi vuoden lehden suunnitteluun. Hän on tämän lehden oikea päätoimittaja. Minä haluan vain toteuttaa, mitä Pyhä Henki on suunnitellut. Toivon, että Christina-lehti voisi levitä ja olla mahdollisimman monen lukijan ykköslehti.

”Kristus sanoi lumimarjalle: Kasva valkoiseksi.
Muistavat minut kun katsovat,
näkevät, millaisen rauhan minä annan.
Kerro, että polttavan otsan painan rintaani vasten.
Siellä on kaikkien itkujen itku.
Sano, raskaat askeleet päätyvät minun kotiini.
Lapset jatkavat polvellani leikkejään.
Sellit tyhjenevät kuin haudat.
Kukkia ja leipää on yltäkyllin, kun aseista tehdään aurat.
Lumimarjani, kerro miten puhdas on tulevaisuus,
miten riittää hiljaisuutta,
ja yhteys ihmisten kesken on kuin puun ja mullan.”

Irja Hiironniemi

 

Mirja