Ruusuja ystävilleni

image

Katselen sateista ja märkää järvimaisemaa. Jään pinta on vesilammikoilla, eikä jäälle halua eikä kannata mennä kävelemään. Tänä talvena on jäällä ollut vähän liikkujia. Yleensä talviaikaan moottorikelkat ajavat jäällä ja hiihtäjät hiihtävät valmiita latuja pitkin.

Lumet putoavat rymisten katoilta ja Martilla onkin ollut viikonloppuna hommaa lapioida lumikinoksia auki. Niin kevät kurkkaa nurkan takana: Jospa kohta tulisin! Minä toivotan kevään tervetulleeksi ihan milloin vain. Toivon auringonpaistetta ja lämpöä, jotta nämä suuret lumikinokset pian sulaisivat. Vielä on kuitenkin helmikuu, joten odottaa saan jonkun aikaa kevään saapumista. Olen kevään lapsi, joten koen huikaisevan ihanana kevään tulemisen ja luonnon heräämisen. Siksi kait jo odottelen malttamattomana kevään heräämistä.

Olemme saaneet viikonloppuna viestejä, tai Martti on saanut, että olisin henkihieverissä teholla. Sosiaalisessa mediassa pyörii tällainen väite. En nyt kuitenkaan ole teho-osastolla enkä koskaan aiemminkaan ole siellä ollut. Kiitos siitä Jumalalle. Mistä lie tällainen viesti saanut alkunsa?

No, se hyvä puoli tässä on, että puolestani jotkut rukoilevat. Ehkä sen vuoksi tämä väärä viesti, sillä enhän minä tiedä, mitä varten rukousta tarvitsen. Tässäkin tapahtukoon Jumalan sanan mukaan, että kaikki vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Minä rakastan Häntä koko sydämestäni. Haluan tehdä Isän tahdon sen mukaan kun ymmärrän. Suunta on kotia kohti.

Laajemmin ajatellen ymmärrämme, että on tärkeää tarkistaa, jos mahdollista, sanoman alkulähde. Kuinka paljon väärää ja valheellista viestintää on sosiaalisessa mediassa ylipäätään minusta, Martista ja TV7-kanavista. Luulot ja olettamukset määräävät laajasti ihmisten mieltä ja käyttäytymistä. Sen vuoksi Jumala muistuttaa meitä pysymään totuudessa, eikä meidän pidä juoruilla. Jeesus on totuus, jonka maailma hylkäsi ja hylkää jatkuvasti. Miksiköhän valhe on usein helpompi uskoa kuin totuus? Paholainen on valheen isä, joka valehtelee minkä voi myös meidän mieleemme ja kääntää ajatteluamme aivan väärään suuntaan. Jouduimme viime vuonna vakavien valheiden alle. Tuli mieleeni, että se jysähti kuin yht’ äkkinen lumikinos katolta päällemme. Sen alla olimme hapettomassa tilassa ja haukoimme henkeä kuin kalat kuivalla maalla. Kun on itse kokenut asiattomia puheita ja syytöksiä, tietää, miltä se tuntuu. Se opetti minulle, että pysyn kaukana pahan puhujista ja valheen kertojista. Rukoilen kaikki Jeesukselle, Hän antaa kullekin tekojensa ja sanojensa mukaan. Toivonkin, että itse oppisin ja muistaisin kysyä, miten asioiden todellinen laita mahtaa olla – ennen kuin alan puhua oletusten ja luulojen värittämää tietoa.

Vuoden ensimmäinen Christina-lehti ilmestyi. Kansipaperi ei ollut ihan se, mikä tilattiin, mutta se väärä tulee suoraksi seuraavassa numerossa. Rukouksin lehteä tehdään ja rukouksin se lähetetään maailmalle. Jumalan Pyhä Henki johtakoon meitä kaikkia, jotka jollakin tavalla evankeliumin sanaa levitämme. Christina-lehden kautta leviää sanoma uskovien naisten erilaisista kokemuksista, joissa Jeesuksen nimi tulee kirkastetuksi. Kaikin mahdollisin keinoin on nyt lähdettävä liikkeelle ja levitettävä sanomaa Jeesuksen pelastavasta ja parantavasta voimasta.

Tämän maailman lehtiä ja kirjoja on Suomessakin vaikka kuinka paljon. Samoin tv-kanavia, jotka veivaavat tämän maailman ääniä ja mielipiteitä. Sen vuoksi on Jeesukseen uskovien pidettävä esillä iankaikkista, pyhää sanomaa. Monet uskovatkin pelaavat pelejä ja katselevat ja lukevat tyhjänpäiväisiä lehtiä, kirjoja ja katselevat tv-kanavia. Mieli askartelee tämän maailman asioissa, vaikka Jumala haluaisi, että käännämme mielemme ja ajattelumme Jumalan puoleen. Se, mitä kuuntelemme ja katselemme eli millä itseämme sisäisesti ruokimme, määrittelee ajatteluamme ja toimintaamme. Paavali neuvoo meitä kirjeessään (Fil. 4:8): ”Sitten vielä, kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa ja oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos on jokin hyve ja jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.”

”Jumalan avulla te annatte rumasta sanasta kauniin,
kirouksesta siunauksen, vihaisesta katseesta
lempeän silmänluonnin.
Te ette kertaa mielessänne katkeraa sanaa.
Te ette voi eristäytyä, kun teitä kohdellaan väärin.
Teillä on Jumalan lapsen nimi, te rakastatte rauhaa.
Jumala, siunaa vaihtoehtojen kokeilu. Yllytä käsiksi unelmiin.
Aika on lyhyt ja ihmiset kituvat vangittuina
mielitekoihin, yksinäisyyteen, orjailuun.
Sinä tahdot meistä yltäkylläisyyden ihmisiä.
Avaa meihin Pyhän Hengen rohkea lähde.”

Irja Hiironniemi

 

Jumala sinua runsaasti siunatkoon, rakas ystäväni!

Mirja