Kiitollisuus löytyy levossa

Kulunut viikko oli kiireinen ja työntäyteinen. Kävimme Jyväskylässä, jossa meitä odotti yllätys, kun iso joukko ystäviä oli paikalla ja lauloi onnittelulaulun TV7- kanavan 15-vuotisen toiminnan johdosta. Iso herkullinen täytekakku koreili pöydällä ja sen päällä luki: ”TV7 15 v”. Saimme kuulla todistuksia siitä, miten kanavan kautta oli Pyhä Henki koskettanut pelastaen ja parantaen. Olimme hyvin liikuttuneita ja yllättyneitä. Sanoinkin, että nämä olivat ainoat juhlat, jotka on 15-vuotisjuhlan tiimoilta pidetty. Saimme ajaa Jyväskylään aurinkoisessa säässä, ja kun lähdimme kokouksen jälkeen ajamaan yötä vasten takaisin, oli myös kuiva keli. Kiitimme Jumalaa, ettei tarvinnut ajaa lumisateessa.

Jonathan Hessen vaimonsa Ma’ayamin kanssa oli viikon verran Suomen toimistolla. Kokoonnuimme yhteen kaikkien kanavien päälliköiden kanssa pohtimaan ja jakamaan eri maiden studioiden kuulumisia. Tällaiset yhteiset kokoontumiset ovat tärkeitä kanavaperheemme yhteyden ja käytännön toiminnan kannalta.

Paasto- ja rukousilta oli myös menneellä viikolla. Olimme joka ilta kovin myöhään kotona, joten väsymys valtasi perjantai-iltana täysin, kun pääsimme Lohjansaaren pumpulihoitolaamme. Onneksi viikonloppuna oli mahdollista levätä. Tosin syvä väsymys ei ihan parin päivän levolla mene ohi.

Minulla on punainen potkukelkka, jonka Martti haki varastosta. Lähdimme jäälle potkuttelemaan, kun oli niin aurinkoista. Jää oli paikoitellen liukas, joten en selvinnyt pystyssä kuin kelkan kanssa. Hyvin luisti ja oli ilo ulkoilla. Kylätiellä on pieni mäennyppylä, jota kelkalla laskettelin pariinkin kertaan. Tuli mieleeni, kun lapsena laskettiin kelkkajunassa autotiellä. Potkukelkat laitettiin peräkkäin ja peräkanaa laskettiin mäkeä alas. Useimmiten löysimme itsemme lumipenkasta, mutta oli niin hauskaa. Liikenne oli siihen aikaan vähäistä, joten maantiellä saivat tenavat lasketella. Kaupunkien alueilla ei potkukelkkoja enää näy, mutta kun olemme ajelleet Keski-Suomessa, siellä paikkakuntalaiset potkuttelivat kelkoilla kyläteitä, jotka eivät olleet hiekoitettuja.

Olen kuulostellut, onko minun sisimpäni keskiössä Jeesus, minä itse tai joku ihailemani tai rakastamani ihminen, sairaus, omaisuus tai huolet. Ajattelen ympyrää, jonka keskiössä on Jeesus. Siitä lähtevät säkeittäin rakkaat läheiseni, TV7, kotini, ystävät. En haluaisi mitään tai ketään muuta siihen keskiöön kuin Jeesuksen. Näin lähestyn itseäni, kaikkea minussa ja lähelläni sekä kaikkea kauempana olevaa Jeesuksen kautta.

Jeesus on sovittanut syntini ja saan olla vapaa. Kuitenkin me sidomme huomaamattamme itsemme kaikenlaiseen sotkuun. Ajatuksin, sanoin ja kätten töin olemme vaikka minkälaisten asioiden, murheiden ja pelkojen sitomia. On paljon yritystä, jolla tahdomme miellyttää Jumalaa. Yritämme teoillamme lunastaa taivasosuuden. Jumala katsoo pinnistelyämme ja varmaan sanoisi, että ole levossa ja katso minuun, kuuntele minua. Minä rakastan sinua, sinut olen suunnitellut ja tehnyt ihmeelliseksi ja ihanaksi. Rakastan sinua juuri sellaisena kuin olet, sinun ei tarvitse tehdä sen eteen yhtään mitään. Anna minun johdattaa sinua, luota minun ohjaukseeni. Tunnen sinut läpikotaisin ja tiedän, mikä on sinun parhaaksesi.

On hyvä välillä pysähtyä ja kuulostella, kuinka minulla menee. Mitkä asiat ja tehtävät kuormittavat minua niin, että elämisen ilo ja vapaus ovat kadonneet. Itse huomaan, kun sisimmästäni hiljenee kiitoslaulu, ja silloin pitää pysähtyä. Mihin yhteys ja kiitollisuus Jumalaa kohtaan on jäänyt? Missä kohden kiitoslaulun sävelet sisimmästäni vaimenivat? ”Kiitoslaulun säveleiden tieltä pahat enkelitkin pakenee.” Usein sotkemme iloisen mielen ja kiitollisuuden toisiinsa. Pitäisi olla iloinen, että voi olla kiitollinen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä vaikka on surua ja alakuloa, voi silti olla kiitollinen. Kiitollisuus Jumalaa kohtaan on syvällä ytimessä, niin kuin uskokin.

Meidän rikkinäinen identiteettimme eheytyy, kun katsomme Jumalaan ja annamme Jumalan katsoa meitä. Olemalla paljaana Jumalan edessä, ilman todistuksia hyvistä teoista, ilman ansioitamme, vain Jumala ja minä. Siinä on hyvä olla: luotu Luojansa edessä, rakastettuna Jeesuksen sovitustyön tähden.

”Minä kiitän sinua, jos et pelkää sanoa julki ikävää,
mikä muukalaisen sydämessä laulaa kauneintaan.
Vielä enemmän kiitän, jos uskallat puhua turvasta,
rakkauden siipisulista murhatun ympärillä,
hellyydestä, mihin Isä kätki surmatun Kristuksen,
kun Hän nääntyi tehtävässään ja antoi henkensä Isän käsiin.
Enkö antaisi – Kristuksen tavoin – enkö kiireesti antaisi
Isän johdatukseen työtä, unelmia, itseäni, rakkaitani?
Ota särkijät, kiittäjät, moittijat, kaikki.
Tapahtukoon Isän tahto.”

Irja Hiironniemi

 

Mirja