Elämä on kuin värikäs lankarulla

Lohjansaaren kotimme on mäen päällä ja jäinen keli on vaikeuttanut pihalla kävelyä. Onkin pidettävä kieli keskellä suuta ja tarkkaan katsottava, mihin astuu. Myös pikkutiet ovat jäisiä, joten ulkoilu ei oikein onnistu. Niinpä olen ottanut punaisen potkurini ja potkutellut Lohjanjärven jäällä. Tosin sekin alkaa olla petollista puuhaa, kun kevät etenee. Voi, kuinka minä sitä kevätaurinkoa odottelen, että oikein pian tulisi lämpöiset ilmat. Pakkaselle puolestaan sanon, että menehän jo.

Säätiedotus kehotti vielä pitämään villahousut esillä, sillä pakkasta on kuulemma tiedossa. Ihminen voi rustailla kaikkia asioita, mutta ilmoihin emme ei pysty vaikuttamaan. Puhutaanhan sitä ilmastonmuutoksista, mutta säät ovat mitä ovat, ja siihen on tyytyminen.

Päivät ja vuodet menevät eteenpäin kovaa vauhtia. Tuntuu, että vastahan olivat viime kevään tilinpäätöskokoukset, perheenjäsenten syntympäivät ja oma syntymäpäiväni. Kevät on aikaa, jolloin perheessämme on synttäreitä perätysten. Kaksosetkin täyttävät jo seitsemän vuotta. Voi sentään – itse sitä on jo vaikka kuinka vanha! Ikä on kummallinen asia. Sisimmältään on aina olevinaan nuori, mutta kun katsoo peiliin, huomaa, kuinka vanha sitä onkaan.

Elämäänsä muistelemalla huomaa myös, kuinka määrätyt asiat pysyvät ennallaan ja toiset taas muuttuvat. Pidän edelleen Petteri Kaniinin kertomuksista ja Onneli ja Anneli -kirjoista. Pidän lauluista, runoista ja piirtämisestä. Niistä olen aina pitänyt pikkutytöstä saakka. Sitten on niitäkin asioita, tapoja ja käsityksiä, jotka ovat muuttuneet. Persoonallisuuden vahvat suuntaukset pysyvät kuitenkin läpi elämän. Olen lapsena leikkinyt paljon ja keksinyt satuja. Minulla oli leikkikoti jokaisessa paikassa, jossa asuimme. Aina kun muutimme, pakkasin itse tavarani. Niihin en antanut muiden koskea. Kodin sisustaminen ja laittaminen on vieläkin mielipuuhaa.

Lapsesta saakka minulla oli myös oma piilopaikkani, jossa rukoilin ja juttelin Jumalalle. Sekin tapa on säilynyt läpi elämän. Tarvitsen hiljaisuutta ja yksinoloa Jeesuksen kanssa. Lataan itseni, ja niin jaksan elämän monissa askareissa ja ihmissuhteissa.

On monia asioita, joita ajattelin tehdä ja opiskella. Sitten heräsin aivan kuin yllättäen siihen, ettei enää tarvitsekaan. Työelämä on takana, mitä nyt tämä Herran työ vielä jatkuu. Vaikka kuinka ajattelin vielä erikoistuvani johonkin, ei sillä ole enää merkitystä. Se aika elämässä on ohi. Pieni on se elämän väli, jonka täällä olemme, ja kuitenkin niin merkityksellinen. Tämä elämä on vain ikuisuutta varten. Se määrittelee sen, missä vietämme ikuisuuden, joka todella on ikuisuus. Seisoessani kerran Jäämeren rannalla ja katsoessani merta, jonka tiesin jatkuvan kaukaisuuteen, tajusin selkeästi, että olen kuin ikuisuuteni rannalla. Tästä alkaa ikuisuus, missä sen vietän? Muistan aina tuon tunteen, joka oli niin vahva ja pysäyttävä. Minä haluan elää ikuisuuteni siellä missä on Jeesus.

Christina-lehden vuoden toinen numero on valmisteilla. Se onkin keväisen juhla-ajan lehti. Iloitsen ammattitaitoisesta ja nuorekkaasta tiimistäni, joka lehteä toimittaa. Ihmettelen, kuinka Jumala on nämä mukavat ja osaavat ihmiset minulle antanut kanssani työskentelemään.
Se on suuri kiitoksen aihe. Rukoilen, että Christina voi tavoittaa laajan lukijakunnan ja että Jumala saa kunnian tämän lehden kautta meidän naisten elämässä.

Seuraavan Christina-lehden teema on ”Naiset ylösnousemusaamun todistajina”. Olen aihetta pohtiessani päässyt syvemmin kurkistamaan naisten kanssa tyhjään hautaan. Kohtaamaan kuolleista nousseen Jeesuksen, joka lähetti naiset kertomaan lukkojen takana oleville veljille ihmeellisen ilosanoman. Opetuslapset eivät uskoneet naisten viestiä, joten Jeesus nuhteli heitä heidän kovasydämisyytensä tähden. Jospa oma sydämeni olisi elävä, Jeesusta rakastava sydän, uskoen ylösnousseeseen Jeesukseen.

” Vaikka olen pettynyt tuhanteen,
sinä vastaat luottamukseeni,
unohdan ne muut ja muistan vain sinut.
Jos etsin vuosia ja muutamassa hetkessä löydän etsimäni,
minulla on vain nuo hetket.
Jos en saakaan näillä silmillä nähdä Jumalaa,
hän varaa siihen ikuisuuden.”

Irja Hiironniemi

 

Mirja