7.12.2021

Ja kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen. 2 Moos 14: 31 Kaislameri oli ylitetty. Ja Herra oli suistanut Faraon sotavaunut miehistöineen meren aaltoihin. Eikä heistä ollut jäänyt henkiin ainoatakaan. Ja Herran pelko ja usko Häneen valtasivat uppiniskaisen kansan. ’Silloin Mooses ja israelilaiset … Lue lisää

6.12.2021

Mutta kansani ei kuullut minun ääntäni, Israel ei halunnut totella. Siksi minä hylkäsin sen, jätin sen paatuneen sydämensä valtaan, kulkemaan oman ym- märryksensä varassa. Ps 81: 12,13 Oli itsenäisyyspäivä 6.12.1939. Neuvostojoukot olivat aloittaneet itärajalla massiiviset hyökkäyksensä viikkoa aikaisemmin. Suomi seisoi yksin jättivaltiota vastaan. Silloin presidenttimme Kyösti Kallio ei rukoillutkaan julkisessa puheessaan Jumalalta apua vihollisarmeijaa vastaan. … Lue lisää

5.12.2021

Siihen aikaan Israelissa ei vielä ollut kuningasta, ja jokainen toimi niin kuin itse hyväksi näki. Tuom 21: 25 Israelissa ei ollut tuomarien aikana kuningasta eikä maallista esivaltaa. Hengellinen esivaltakin, papisto, oli täysin näkymättömissä. Ei ihme, että aika oli hyvin melskeistä, kun jokainen teki sitä, mikä hänen omasta mielestään oli oikein. Ja kun israelilaiset sortuivat seuraamaan … Lue lisää

4.12.2021

Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk 9: 23 Seuratkoon minua! Vapisen tämän kutsun edessä. Sillä jatkossa Jeesuksen sanoista käy ilmi, että kutsun torjuessani, Häntä hävetessäni, saatan itseni tuhoon. Hän on häpeävä minua, kun Hän kerran tulee kunniassaan. Suhtautumiseni tähän kutsuun on … Lue lisää

3.12.2021

Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk 9: 23 Kieltäköön itsensä! Sinulle, joka tahdot kulkea Jeesuksen jäljessä, sinulle Jeesuksella on erityistä asiaa. Sinun on kiellettävä itsesi ja otettava joka päivä ristisi. Eräs ahdistunut veli kauhisteli näitä kahta Jeesuksen vaatimusta. ”Nämä ovat sen … Lue lisää

2.12.2021

Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Luuk 9: 23 Jos joku tahtoo! Jeesus ei pakota ketään. Hän vain kutsuu: ”Seuraa minua.” (Mark 2: 14) Tämän Jeesus sanoo kaikille, myös sinulle ja minulle. Mitä vastaat? Vastaatko niin kuin Leevi, joka istui tulliasemalla ja … Lue lisää

1.12.2021

Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet. Ilm 7: 17 On juhlallinen hetki. Taivaan ovi on auki. Johannes näkee valtaistuimella istuvan, jonka oikeassa kädessä on seitsemällä sinetillä sinetöity, molemmin puolin täyteen kirjoitettu kirjakäärö. Ja Johannes itkee, kun ei löydy ketään, joka olisi … Lue lisää

30.11.2021

Harhautuneena se kulki omien halujensa teitä. Ne tiet minä olen nähnyt. Mutta nyt tahdon parantaa tämän kansan, johtaa sen askelia, tahdon antaa sille lohdutuksen. Sen surevien huulille minä annan ylistyksen hedelmän. Jes 57: 17-19 Tässä Herra puhuu omaisuuskansalleen, Israelille, joka on uppiniskaisuudessaan kääntynyt epäjumalien puoleen ja hylännyt Luojansa. Israel on harjoittanut julkeaa uskottomuutta. Mutta nyt … Lue lisää

29.11.2021

Monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki. Jeesus sitä vastoin ei uskoutunut heille, koska hän tunsi heidät kaikki. Hän ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on. Joh 2: 23-25 Vapisen Hänen pyhän katseensa edessä. Vapisen, vaikka Vapahtajani katsoo minua lempein, murheellisin silmin. Vapisen, koska Hän tietää, mitä minussa … Lue lisää

28.11.2021

Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja. Jaak 2: 26 Miksi monen on niin vaikea uskoa? Olisiko syynä se, että on niin vaikeaa olla kuuliainen? Uskoon liittyy aina kuuliaisuus. Ja kuuliaisuus näkyy mielenmuutoksena ja tekoina. Sanot uskovasi Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, mutta et kuitenkaan ole valmis kuuliaisuuteen. Ajattelet sen … Lue lisää

27.11.2021

Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus — mutta hän on kuollut meidän tähtemme. Room 8: 34 Iloitse, sinä, joka olet Kristuksessa! Puhkea ylistyslauluun! Älä välitä ihmisten tuomion sanoista. Sinun tuomarisi on Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hän yksin tuntee sydämesi. Hän, joka on kuollut tähtesi, julistaakin sinut syyttömäksi, koska Hän, tuomari … Lue lisää

26.11.2021

”Mitä minä siitä hyödyn, että pysyttelen irti synnistä?” Job 35: 3 Tämä on luonnollisen ihmisen kysymys — sinun ja minun kysymyksemme. Mitä minä siitä saan, kun luovun siitä ja siitä synnistä? Sehän antaa niin paljon iloa elämääni. Nekin pienet nautinnolliset hetket pitäisi jättää. Näin meidän turmeltunut luontomme ajattelee. Syvällisempi ihminen miettii suhdettaan Jumalaan ja alkaa … Lue lisää