Kristityt paastoavat ja rukoilevat Suomen puolesta 26. – 27.8.2020

image

Yhteinen paasto- ja rukouspäivä Suomen puolesta muuttaa nimeään ja muotoaan. Jatkossa paastopäiväpäivä ja siihen liittyvä suora esirukousohjelma kulkevat nimellä Muurinaukossa-paastopäivä.

Rukousta kotiemme, uskomme ja isänmaamme puolesta

Paastopäivän tavoite ja Jumalan antama kutsu on kuitenkin ennallaan: rukoilemme kotiemme, uskomme ja isänmaamme puolesta unohtamatta Israelia, jonka siunaaminen tuo siunauksen myös Suomelle. Jumala kutsuu kaikkia Suomen esirukoilijoita ja kristittyjä ottamaan oman paikkansa muurinaukossa ja rakentamaan rukouksen muuria maamme ja kansamme suojaksi kuten Nehemia aikoinaan.

”Minä etsin heidän joukostansa miestä, joka korjaisi muurin ja seisoisi muurinaukossa minun edessäni maan puolesta, etten minä sitä hävittäisi.”  (Hes. 22:30)

Paasto vahvistaa rukousta

On aika ottaa käyttöön myös kansallinen paasto. Raamattu antaa monia rohkaisevia esimerkkejä siitä, kuinka yhteinen paasto toi voiton Israelin kansan suurissa vaikeuksissa. Mekin tarvitsemme Suomessa suurta läpimurtoa henkivaltojen kahleista, jotta kansamme kääntyy takaisin Jumalan puoleen.

Muurinaukossa-paastopäivän suora esirukousohjelma to 27.8. klo 18.30

Paastopäivän ohjelmissa viivymme jatkossa entistä enemmän Herran edessä ja kuuntelemme, mitä Henki sanoo seurakunnalle.

Maakuntien rukousaihteet näkyvästi esillä

Jokaisessa esirukousohjelmassa vierailemme eri maakunnassa ja jaamme kuulumisia maakunnan rukoilijoilta. Elokuun ohjelmassa kuulemme Karjalan maakuntaterveiset suorana lähetyksenä Joensuun kaupungintalolta. Kaupungin ja maakunnan johto kertovat ajankohtaisia rukousaiheita, ja rukoilemme niiden puolesta paikallisten rukoilijoiden johdolla.

Jos haluat tuoda oman maakuntasi Muurinaukossa-paastopäivän ohjelmaan ja yhteiseen rukoukseen, ota yhteyttä rukouskoordinaattori Marita Rautioon, marita.rautio@tv7.fi tai 050 569 7377.

Muurinaukossa-paastopäivä -ohjelmaan voi lähettää kotiin, uskoon ja isänmaahan liittyviä rukousaiheita soittamalla p. 09 756 2520 kuten ennekin, mutta rukous- ja paastoryhmien ei enää tarvitse ilmoittautua etukäteen mukaan. Esirukoilijoita johtavat Martti ja Mirja Ojares.

Paastoaika 26.8.–27.8.

Paasto alkaa keskiviikkoiltana 26.8. klo 18.00 ja päättyy torstaina 27.8. klo 18.00. Paaston päätteeksi kokoonnumme 27.8. klo 18.30–21.30 TV7:n lähettämän suoran esirukousohjelman ääreen.

Merkitse muistiin myös vuoden 2020 tulevat Muurinaukossa-paastopäivät: 22.10. ja 17.12. – Jos Jumala suo.

Katso myös nämä:
Muurinaukossa-rukousarmeija
Paastoa ja rukousta Suomen puolesta