Surussa rakkaus tiivistyy

image

Pimeää ja koleaa. Ehkä kolottaa, ehkä on ikävä. Ikävä kenties jotakuta rakasta tai sitä jotain muuta, mille ei ihan ole osannut antaa nimeä.

Ikävä on ihmiselle luonnollinen tunne. Se kertoo muun muassa siitä, että saa tai on saanut rakastaa. On saanut olla rakastettu. Yksi tärkeimmistä elämää ylläpitävistä voimista on rakkaus ja sen kokeminen eri olomuodoissa. Kaikki rakkaus kumpuaa yliluonnollisesta lähteestä. Lähteestä, jota eivät rajoita maailman säännöt.

Tämä elävän Jumalan rakkaus luotujaan kohtaan voi tuntua joskus sanoittamattomana kaipuuna. Ikävänä iankaikkisuuteen, loputtoman rakkauden tyyssijaan.

Kun suremme pois menneitä rakkaitamme, emme sure unohtuneita ostoksia kaupasta tai ajamatonta nurmikkoa silloin vuonna 2012. Suremme sitä hyvää, mitä meillä oli. Sillä vajavaisella rakkaudella kuorrutettuja hetkiä ja niitä syvän tunteen aikoja. Kun näin teemme, on yliluonnollinen rakkaus aina läsnä. Emme taitaisi osata rakastaa ilman että se tunne on meihin ohjelmoitu, Jumalan armosta annettu.

Tänä pyhäinpäivänä on ihan ok antaa ikävän tulla. Surra niin että sydämeen sattuu. Sitten on hyvä päästää irti ja luottaa uskossa jälleennäkemisen riemuun. Eikä siinä vielä kaikki. Kun aikamme maan päällä on täynnä, saamme nähdä rakkaamme Isän luona, mutta saamme nähdä myös rakkauden lähteen, Isä Jumalan.

Siunausta pyhäinpäivääsi! Jätä ilosi ja surusi suurimman rakkauden käsivarsille, mitä maailmankaikkeudesta löytyy ja lue 1. Joh. 4–12.

TV7 tarjoilee ohjelmia myös ikävästä, Jumalan läsnäolevasta lohdutuksesta sekä iankaikkisuuden toivosta.

Ajankohtaisia ohjelmia Arkissa:

Rakastettu Matti Vuolanne opettaa kuinka Raamatussa puhutaan kuolemasta myös voittona

Moni saattaa silti pelätä eroa rakkaistaan tai ehkä jopa Jumalasta. Seppo Jokinen käsittelee ohjelmassaan aihetta kuolemanpelko.

Uskossa kuolleita odottaa iankaikkisuus. Tutustu aiheeseen Elämä kuoleman jälkeen -nimisen sarjan kautta.

Hastattelussa-ohjelmassa Leena Lehtistä haastatellaan hänen rakkaan puolisonsa Kalevin poismenon jälkeen. Katso, miten Leena käsittelee omaa menetystään.