Kulttuurina kunnioitus

image

En suunnitellut kirjoittavani nimenomaista kirjaa. Se syntyi. Asuessani Rovaniemellä kirjoitin kahdentoista kuukauden ajan päivittäin blogia. Tämän prosessin kuluessa kyseisen kirjan teema alkoi elää ja niinpä aihepiiristä syntyi muutamia kymmeniä blogeja. Tässä yhteydessä oivalsin, että näistä teksteistähän saattaisi syntyä kirja. Lopullisesti kirja sai tuulta alleen, kun ystäväni Martti Ojares ehdotti kirjan julkaisua TV7:n kustantamana.

Teema on sekä ajankohtainen että haasteellinen. Ajankohtaisuus tarkoittaa myös sitä, että teema on ajaton. Raamattu kehoittaa meitä kilpailemaan toinen toistemme kunnioittamisessa ja yhtä lailla tähän on haastettu lukuisia sukupolvia ennen meitä. Haasteellinen teema on sen johdosta, ettei toistemme kunnoittaminen ole aina niin yksinkertaista ja itsensä tuntien on jopa yltiöpäistä kirjoittaa näin ylevistä asioista.

Kirjassa on kolme juonnetta. Ensinnäkin kirja sisältää paljon Raamatun tähän aiheeseen välittämiä ohjeita. Toisekseen Raamatun henkilöhahmojen välityksellä tarkastellaan, kuinka lähimmäisen kunnioittaminen on heidän kohdallaan toteutunut tai vastaavasti jäänyt toteutumatta. Edellä mainitun ohella jaan myös joitakin omakohtaisia kokemuksia. Jokaisen luvun lopussa on kysymys, joka johdattelee lukijan pohtimaan, kuinka kunnioituksen kulttuuri toteutuu hänen arjessaan.

Kari Niemi

(Kulttuurina kunnioitus, TV7 Kustannus, 2020)

Tilaa kirja tästä