Ester-rukousta purim-juhlan aikaan

image

Purim-juhla on tänä vuonna 16.-17.3.

Purim-juhlan tausta on Esterin kirjassa Raamatussa, joka kertoo, kuinka agagilainen Haman halusi tuhota juutalaiset silloisessa Persian valtakunnassa, ja kuinka kuningatar Ester pelasti kansansa tuholta.

Kuningatar Ester nousi vastustamaan Hamania, paastosi ja rukoili ja astui rohkeasti kuninkaan eteen anomaan pelastusta kansalleen. Ja niin tapahtui, että juutalaisille annettiin kuninkaan nimissä lupa tappaa kaikki heitä vainoavat vastustajat kahtena päivänä, joiden oli tarkoitus olla juutalaisten tuhon päivät..

Tuona päivänä juutalaisten viholliset olivat odottaneet saavansa heidät valtaansa, mutta kävikin päinvastoin: juutalaiset saivat vihamiehensä valtaansa. Silloin juutalaiset kaikissa kuningas Ahasveroksen maakunnissa kokoontuivat asuinkaupungeissaan käydäkseen käsiksi niihin, jotka halusivat tuhota heidät. Kukaan ei kestänyt heidän edessään, sillä kauhu heitä kohtaan oli vallannut kaikki kansat.” Ester 9:1-2

Esterin kirjaa pidetään usein vähämerkityksellisenä, koska tekstissä ei mainita kertaakaan Jumalan nimeä. Jumala salaa itsensä ja on kätkeytynyt kirjan tapahtumiin. Lue Esterin kirja kokonaan, niin huomaat, kuinka voimallisesti ja samalla huomaamattomasti Jumala johtaa asioita tahtonsa tapahtumiseksi.

Samalla tavalla Jumala tänäkin päivänä vaikuttaa Ukrainassa ja maailmassa.

Pyydä Jumalaa avamaan Pyhän Henkensä avulla näkymiä siihen, miltä Euroopan ja maailman tilanne näyttää Taivaan perspektiivistä. Silloin voi nähdä myrskyn keskellä, että Herra hallitsee ja kirjoitukset toteutuvat. Voimme huomata, että on tullut aika koota Jumalan kansa kotiin kaikilta maailman kulmilta. Kuten aikanaan ennen ensimmäistä exodusta, israelilaisia vankinaan pitävien faaraoiden ja heidän valtakuntiensa täytyy sortua.

Purim on otollinen päivä paastota, rukoilla ja toimia ukrainalaisten, Ukrainan ja Venäjän juutalaisten sekä oman maamme puolesta. Noustaan vastustamaan antisemitismiä ja haamanin henkivaltaa samalla rohkeudella kuin kuningatar Ester. Meidät on kutsuttu juuri tähän hetkeen ja tätä aikaa varten! (Ester 4:14)

Tulossa on ilon, pitojen ja juhlan päivä:

Hän sääti heille, että heidän tuli viettää joka vuosi adar-kuun neljättätoista ja viidettätoista päivää juhlapäivinä, koska juutalaiset niinä päivinä olivat päässeet rauhaan vihollisiltaan. Siinä kuussa murhe oli kääntynyt heille iloksi ja suru juhlan vietoksi. Siksi heidän tuli viettää niitä päiviä pitojen ja ilon päivinä ja lähettää toisilleen maistiaisia ja köyhille lahjoja.” Ester 9:21-22