Mutta sokeat minä kuljetan tietä, jota he eivät ole kulkeneet, annan heidän astella polkuja, joita he eivät tunne. Minä muutan pimeyden heidän edellään valoksi, louhikkopolut sileäksi tieksi. Nämä ovat minun tekoni, näin olen tehnyt ja näin teen yhä. Jes 42: 16
Eräs kristitty veli kertoo: ”Olin turistina vierailemassa Rooman katakombeissa. Siellä pimeässä lepäävät lukemattomat kristityt. Ovat levänneet jo vuosisatoja. He odottavat sitä päivää jolloin heidän ylösnoussut Herransa, Jeesus Kristus, palaa noutamaan heidät luokseen. Katselin heidän luitaan.”
”Jotakin alkoi tapahtua sieluni syvyydessä. Ja kun nousin sieltä pimeydestä takaisin päivänvaloon, niin yhtäkkiä kuin salaman välähdyksenä näin elämäni uusin silmin. Näin, kuinka minut, sokea, vietiin tielle, jota en ennen ollut kulkenut.
”Muistin, kuinka lama oli iskenyt Suomeen ja kuinka yritysryppääni oli kaatunut. Kaikki maallinen hyvä oli mennyt. Mauserin kuula tuli silloin hyvin tutuksi, kun sitä sormillani pyörittelin työpöydälläni. Mutta tässä ahdistuksessa Herra Jeesus tuli ja avasi minun, sokean, silmät. Hän avasi minulle elämään vievän tien. Ja nyt olen saanut astellut polkuja, joita en ennen tuntenut.”
Me kaikki olemme sokeita silloin, kun haparoimme eteenpäin ilman Jeesusta. Mutta kiitos Hänelle, että Hän vie meidät kanssaan poluille, joita emme tunne, mutta joilla saamme ottaa vastaan ennalta aavistamattomia siunauksia.
Teksti: Veli Johannes