Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Jumalan puutarha - Samaria 50 vuotta

Dokumenttielokuva todellisesta elämästä ja lähimmäisyydestä sekä vahva kertomus yhteisöllisyyden voimasta ja suuresta, armollisesta Jumalasta.

Yhteiskunnallisten ilmiöiden ympärille vuonna 1969 syntynyt kansalaistoiminta on kasvanut 50 vuoden aikana vaikuttavaksi työmuodoksi, joka kantaa nimeä Samaria Group.

Pelastusarkki - Räddningsarken

Pelastusarkki tapaa ihmisiä, jotka ovat vapautuneet monista riippuvuuksista. Ohjelma on kaksikielinen.

Mistä he ovat pelastuneet ja keitä he ovat? Ohjelmaa tuottaa Ismo ja Päivi Valkoniemen luotsaama Samaria ry, joka tekee päihdetyötä yhteiskristillisin periaattein.

Samaria toimii yhteiskunnassa ennaltaehkäisten päihdehoitoja, tukemalla nuorten toimintaa, puhumalla raittiudesta sekä auttamalla jo vaikeuksiin joutuneita ihmisiä ja koko perheitä.

Päihteistä vapautuneiden ihmisten lisäksi kuullaan yhdistyksen työntekijöiden ajatuksia sekä nähdään väläyksiä Samarian työstä.

Nooa sai Herralta tehtävän "arkkitehtipiirustukset" joiden mukaan hän rakensi arkin, ja tehtävä sisälsi myös ohjeet matkustajista. Vielä tänäkin päivänä arkki voi poimia ihmisiä kyytiin "pareittain" ja yksittäin.

Ohjelma on kaksikielinen.

  • 729 katselua
  • Ensilähetys: su 19.4.2020, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 54
  • Kesto: 45 min
  • Puhutut kielet:
  • ruotsi, suomi, viro