Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Keskitysleirin vangit

Kita Koifman on yksin niistä harvoista keskitysleirin kauhuissa eläneistä,
joka on vielä kertomassa meille oman järkyttävän tarinansa. Musiikissa palvelevat Emilia Liimatainen, Kyösti Kytöjoki ja Juho Leppänen.
Puhe evankelista Paavo Järvinen.

Toisen maailmansodan aikana yli kuusi miljoonaa juutalaista tapettiin Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton alueella. Päävastuu näiden miljoonien ihmisten murhista oli Saksan kansallissosialistisella hallituksella ja Adolf Hitlerillä.

Saksan tukkeuduttua Neuvostoliittoon oli sama kohtalo myös siellä asuvilla juutalaisilla. Yksi keskitysleiriin joutuneista oli silloin 2-vuotias Kita Koifman, joka nykyisin asuu Israelissa, on asunut siellä jo vuodesta 1973.

Kita on syntynyt Pessarapiassa Romaniassa nykyisissä Moldofiassa, 1939.

Kosketus taivaasta

Kokoustaltiointeja saarnaaja Paavo Järvisen tilaisuuksista, joita hän pitää ympäri Suomea, lähinnä Helluntaiseurakunnissa.

Paavo Järvinen on saarnaaja Helluntailiikkeessä. Järvinen on tehnyt ensin pitkän uran liike-elämässä, jonka jälkeen Jumala on kutsunut hänet saarnamieheksi ja pastoriksi.

Erityisesti Järvisen sydämellä palaa parannuksen saarna.

  • 553 katselua
  • Ensilähetys: la 9.5.2020, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 186
  • Kesto: 60 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 7854