Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Oiva on saanut olla uskossa jo yli 40 vuotta, siksi hän kokee tärkeäksi ohjata ihmisiä Jeesuksen luokse. "On todella tärkeää että ihmiset voisivat jatkuvasti elää lähellä Herraa." Matkan varrella tärkeäksi kohteeksi ovat tulleet myös lapset, koska Oiva tietää, että lapsi omaksuu Jumalan tuntemisen ja löytää uskon jo varhain, kun vain saa kuulla opetusta Jeesuksesta.

Se on Jumalan sanassa yllättäen selvästi sanottu monissa kohdissa. Jeesus itse sanoo sanassaan näin; "Sallikaa Lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta. Totisesti minä sanon teille, joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niinkuin lapsi, hän ei pääse sinne sisälle."

Pastori Oiva Salli opettaa

Pastori Oiva Salli, on turkulainen pappi joka jäi eläkkeelle kirkkoherranvirasta vuonna 2008, mutta toimii edelleen papin tehtävissä eri seurakunnissa.

Vuodesta 1975 lähtien Oiva Salli oppi kirjoista tuntemaan, miten Pyhä Henki toimii. Vuotta myöhemmin alkoi tapahtua, kun esirukouksissa ollessaan hän sai täyttyä Pyhällä Hengellä ja sai kielillä puhumisen armolahjan. Muutamia vuosia tuosta Herra katsoi hyväksi antaa lisää armolahjoja, joista Oiva kertoo TV7 katsojille lisää.

  • 2604 katselua
  • Ensilähetys: la 30.12.2017, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 3
  • Kesto: 60 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • suomi
  • Viitenumero: 9807