Jumalan kesä koittaa kaikille

Kirkkautta kohti. TV7-toiminta laajenee ulkomaita myöden, ja Kristuksen sanoma leviää. Tule mukaan toimintaan esim. TV7-uutiset -lehden jakajaksi!

Illalla on vieraana itku mutta aamulla ilo. Pahimmasta talouskurimuksesta ollaan selviämässä, ja Ruotsiin ollaan rakentamassa uutta studiota. Kuukausittaiset lahjoittajat ovat toiminnan tukiranka kesällä ja muulloin, kun tukisoittoja on vähemmän. Kuvauspäivä on merkittävä juhlapäivä Israelille, joka täyttää 70 vuotta. Israelin kansa ja sen historia ovat vahva todistus siitä, kuinka Jumala toteuttaa suunnitelmiaan. Martti ja Mirja kertovat myös TV7-kaupan ja -kustannuksen toiminnasta ja ajankohtaisista kirjoista ja lehdistä. Niiden, sekä koko TV7-kanavan toiminnan tärkein tavoite on kirkastaa Kristusta. TV7-uutiset -lehti tarvitsee lisää vapaaehtoisia jakajia ympäri Suomea. Ohjelmassa kerrotaan myös lehden tavoitteista.

Martin ja Mirjan matkassa

TV7:n perustajat jakavat tuoreimmat uutiset suomalaisen kristillisen televisiokanavan toiminnasta, sen tämänhetkisistä kuulumisista, haasteista ja tavoitteista.

Martti ja Mirja Ojares ovat Taivas TV7 -kanavan perustajia ja johtajia.

  • 948 katselua
  • Ensilähetys: su 20.5.2018, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 116
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Viitenumero: 7948