Reijo Telarannan vieraana Yrjö Sariola

Ihmisellä on oltava lupa vanheta. Yrjö Sariola on jäänyt eläkkeelle Lapuan piispan virasta. Nyt hän on kirjoittanut kirjan vanhenemisesta.

Vankan taustatyön ja -aineiston päälle hän rakentaa armollisen kirjan vanhenemisesta, jonka ensimmäisestä luvusta löytyvät nämä Paavalin sanat: "Ratkaisevaa ei ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa."

Kirja

Kirja on talousneuvos Reijo Telarannan ohjelma, joka esittelee kristillistä kirjallisuutta. Jokaiseen ohjelmaan kutsutaan kirjailijavieras tai esiteltävään kirjaan läheisesti liittyvä henkilö.

Puolen tunnin ohjelmassa Kirja käsitellään kristillisen kirjallisuuden laajaa ja samalla kirjavaa kenttää. Tavoitteena on tarjota katsojille käytännön eväitä kirjojen valintaan ja oman lukuharrastuksen vahvistamiseen.

Kirjojen kustantamisessa näkyvät kaikki tavat hahmottaa kristillistä uskoa ja tulkita Raamatun sanomaa. Miten kirja ja lukija kohtaavat?

Tutkimusten mukaan kirja valitaan usein hyvän ystävän suosituksesta. Kirja haluaa olla tuollainen hyvä ja luotettava ystävä, joka kulkee rinnalla auttamassa kirjojen valinnassa, että elämä rikastuisi ja rakentuisi, kun oikea kirja ja oikea lukija voisivat kohdata.

*Ohjelmassa käsiteltyjen noin neljänsadan kirjan esittelyt löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi*

Tuotanto Taivas TV7 / Ristin Tuki ry

  • 131 katselua
  • Ensilähetys: su 11.5.2008, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 53
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi