Reijo Telarannan vieraana Raimo Mäkelä

Rovasti, valtiotieteen maisteri ja Suomen Raamattuopiston rehtori Raimo Mäkelä on kirjoittanut kirjan "Murtunutta hän ei muserra".

Rovasti Raimo Mäkelän kirja ”Murtunutta hän ei muserra” on vahvasti tietoteos, joka avaa näkymiä raamatullis-terapeuttiseen sielunhoitoon. Se kertoo masenuksesta, uupumuksesta ja mielenterveyden kysymyksistä. Hänen aikaisempi kirjansa ”Naamiona terve mieli” on yltänyt jo 8. painokseensa. Se kertoo narsismista.

Kirja

Kirja on talousneuvos Reijo Telarannan ohjelma, joka esittelee kristillistä kirjallisuutta. Jokaiseen ohjelmaan kutsutaan kirjailijavieras tai esiteltävään kirjaan läheisesti liittyvä henkilö.

Puolen tunnin ohjelmassa Kirja käsitellään kristillisen kirjallisuuden laajaa ja samalla kirjavaa kenttää. Tavoitteena on tarjota katsojille käytännön eväitä kirjojen valintaan ja oman lukuharrastuksen vahvistamiseen.

Kirjojen kustantamisessa näkyvät kaikki tavat hahmottaa kristillistä uskoa ja tulkita Raamatun sanomaa. Miten kirja ja lukija kohtaavat?

Tutkimusten mukaan kirja valitaan usein hyvän ystävän suosituksesta. Kirja haluaa olla tuollainen hyvä ja luotettava ystävä, joka kulkee rinnalla auttamassa kirjojen valinnassa, että elämä rikastuisi ja rakentuisi, kun oikea kirja ja oikea lukija voisivat kohdata.

*Ohjelmassa käsiteltyjen noin neljänsadan kirjan esittelyt löytyvät osoitteesta www.reijotelaranta.fi*

Tuotanto Taivas TV7 / Ristin Tuki ry

  • 454 katselua
  • Ensilähetys: su 22.4.2007, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 28
  • Kesto: 30 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi