Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Myrskyisenä päivänä Benalmadenan kiviraunioilla kuvattiin suosituin kappaleeni ’Nooa’.

Sen nopeat pizzicato-viulut tempaavat kuulijan mukaansa kaikkien aikojen seikkailuun, mikä kertoo tositarinan Nooasta, jonka Jumala valitsi toteuttamaan suurta pelastussuunnitelmaansa. Tämä ei ollut pelkästään kertomus, vaan profetia tulevasta ajasta, mitä elämme nyt.

"Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee." Matt. 24:37-42

Mia Joki

Mia Joki on gospelmuusikko ja taiteilija Olli Joen viidestä tyttärestä toiseksi vanhin. Mia teki ensimmäisen sävellyksensä 'Pieni laulu Herrasta’ 15-vuotiaana. Nyt sävellyksiä on kertynyt yli 300, joista on levytetty 114 kappaletta kymmenelle eri albumille. Mia säveltää, sanoittaa, soittaa ja laulaa Jumalan kunniaksi. Monista kappaleista on tehty myös musiikkivideoita, joita on kuvattu mm. Espanjassa, Israelissa, Patmoksen saarella ja Kreikassa.

Kuuden lapsen äiti keikkailee ahkerasti, takana on nyt yli 830 keikkaa. Rakkaana hän kokee myös vankilatyön, jota on tehnyt miehensä, Harri Joen rinnalla, nyt 20 vuotta. Yhdessä he toimittavat TV7:llä nähtävää ’Vain yksi tie’ -sarjaa, joista musiikkivideotkin ovat tuttuja.

  • 601 katselua
  • Ensilähetys: -
  • Jaksonumero: 1
  • Kesto: 5 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi