Lahjoita

Valitse summa:

Lahjoita soittamalla!

0600 10177 (11,93 € + pvm)
Ohje: Kuuntele viesti, jotta lahjoitus tapahtuu.

Arka ja ujo nuorukainen ryhtyi itse heikompien kiusaajaksi. Seura teki kaltaisekseen, pimeys ja vakava masennus valtasivat Tommin elämän. Koulunkäynti ei sujunut, huumeiden käytöstä tuli arkipäivää ja rikoksilla rahoitettiin aineidenkäyttöä.

Kouvolan kaduilla uskovaiset kertoivat nuorukaiselle sanomaa Jeesuksesta. Uskonratkaisu syttyi sydämessä, mutta maailman menot vetivät edelleen puoleensa. Jumala ja poliisit pysäyttivät Tommin. Putkan lattialla kaikui rukous: " Jeesus auta ja vapauta minut." Nuoren miehen elämää järjesteltiin Jumalan suunnitelman mukaisesti. Tänä päivänä Jeesus on kaiken keskipisteessä ja Tommi saa ylistää Jumalaa musiikillisilla lahjoillaan ja jakaa ilosanomaa myös muille.

Vankeudesta vapauteen

Ohjelmasarjassa entiset vangit kertovat oman elämäntarinansa. Jumala ei ole kulkenut hurjimmankaan rikollisen ohitse, vaan Raamatun sanoma on saanut koskettaa niin vankimielisairaalassa kuin sellissäkin.

Monesta vangista on tullut myös korvaamaton apu vapautuville vangeille. Elämä vankilan ulkopuolella selvin päin voi olla paljon pelottavampaa kuin tuttu vankilatodellisuus. Kristillinen päihdetyö on ollut monen entisen rikollisen pelastus.

  • 1096 katselua
  • Ensilähetys: su 28.10.2018, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 19
  • Kesto: 15 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi
  • Tekstitykset:
  • suomi
  • Viitenumero: 9849