Uskoon perustuvan maailmankuvan lähtökohtana on käsitys Jumalan ehdottomasta oikeudenmukaisuudesta.
Se merkitsee, ettei Jumala ota takaisin antamiaan lahjoja. Luomisjärjestyksessä jokainen ihminen on jonkun enkeliruhtinaan vallassa, eikä ole ketään, jossa voisi olla uusi alku.

Abraham oli kuitenkin poikkeus, kuin kaatopaikalta tehty löytö, irti revitty ja sellaisena vapaa liittoon Jumalan kanssa. Tässä liitossa Abrahamista tuli vastakohtana syntiinlankeemuksesssa epäuskon äidiksi tulleelle Eevalle uskon isä. Sen uhritulen puut, jossa Iisak oli määrä polttaa, ymmärretään tässä hengellisesti hyvän ja pahantiedon puuksi.

Uskoon perustuva maailmankuva

Ihmiselämän kysymykset nousevat hänen maailmankuvastaan. Mutta kysymmekö oikeita kysymyksiä? Millainen on maailmankuva, joka rakentuu uskon pohjalle? Pappi Lauri Virkkunen raamatullisen maailmankuvan äärellä.

Lauri Virkkunen on tehnyt elämäntyönsä kirkon piirissä, Vantaankosken seurakunnassa, jonka papinvirasta hän on jäänyt eläkkeelle vuonna 2007.

Pappissuvun miehen esi-isät jo painivat maailmankuvakysymysten äärellä. Virkkunen katsoo suurimmaksi löydökseen Raamatun suhdeajattelun: Kaikki perustuu suhteisiin.

  • 352 katselua
  • Ensilähetys: ma 16.4.2012, Taivas TV7
  • Jaksonumero: 10
  • Kesto: 15 min
  • Puhutut kielet:
  • suomi