Värikästä väkeä

image

TV7:n työyhteisö kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa yhteiseen työpalaveriin. Joukkoon liittyvät mahdollisuuksien mukaan myös Viron ja Ruotsin kanavan henkilökunta.

Lokakuun palaverissa katselin nuorta ja osaavaa työväkeämme. Istumme ringissä, joka laajenee aina vain isommaksi. Meitä on paljon. On kiva olla toisinaan kaikki yhdessä, rukoilla ja ylistää. Jokaisella on jotain sanottavaa ja kerrottavaa työstään tai kokemuksia, joita haluaa jakaa. Nauretaan ja välillä, minä ainakin, ja saatan myös pyyhkäistä kyyneleen silmäkulmasta. Saattelimme haikein mielin ja rukouksin pois lähtevät työntekijämme. Uudet tulokkaat toivotamme tervetulleeksi.

Yhteisöllisyys ja tiedonkulku on tärkeää näinkin suuressa työyhteisössä. Meillä on tiimiorganisaatio. On it-, käännös-, toimitus-, kustannus-, tuottaja-, edit- ja tuotantotiimit. Tiimivastaavat ja kanavapäälliköt kuuluvat johdon kanssa myös johtotiimiin. Kerran viikossa kokoonnumme ohjelmatiimiin valitsemaan tulevat ohjelmat ja käymme läpi suunnittelupäällikön esittämän ohjelmakartan. Ensi viikolla katsomme yhdessä joulun ajan ohjelmat. Sen lisäksi ovat vapaaehtoiset työntekijät sekä hallinnon väki. Hallintoon kuuluvat catering, puhtaanapito, assistentit, talouspäällikkö, ohjelmasuunnittelu, kanavapäälliköt ja johto. Vapaaehtoisiin työntekijöihimme kuuluvat rukouspuhelinvastaajat ja TV7 Uutisten jakajat.

Tarvitsemme paljon kielitaitoa; työtä tehdään suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, hepreaksi, viroksi ja venäjäksi. Meillä on todella sitoutuneita ja osaavia työtekijöitä. Iloitsen heistä ja jaksan tehdä työtäni, kun saan olla heidän kanssaan.

Joukkoomme kuuluvat myös kaikki ohjelmantekijät, tukijat ja osakkaat sekä hallitusten jäsenet – unohtamatta tärkeitä esirukoilijoitamme. Monenlaista osaajaa ja yhteistyökumppania tarvitaan, jotta Jeesuksen antama lähetyskäsky lähtisi liikkeelle ja kulkisi sähköisen median kautta kaikkialle maailmaan.

Emme ole minkään pienen työn tai asian kanssa tekemisissä. Meille on annettu tehtäväksi välittää maailman suurin ja ihmeellisin sanoma, joka tulee suoraan Jumalan käskystä toimitettavaksi ja Jumalan sydämeltä meille ihmisille jaettavaksi. Jokainen tekee oman osansa, ja niistä osasista syntyy kokonaisuus, joka on kuin kallis aarre jaettavaksi sitä tarvitseville.

Meidän, jotka uskomme kaikkivaltiaaseen pyhään Jumalaan, on nyt tuotava esiin Jumalan pelastussuunnitelma Jeesuksessa Kristuksessa. On lähdettävä teille ja aitovierille kutsumaan ihmisiä hääjuhlaan. Jotenkin voin vain aavistaa Isä Jumalan sydämen tuskan, kun hääjuhlaan ei ole tulijoita. Kaikenlaiset esteet ja kiireet estävät kutsuttuja tulemasta. On jos jonkinlaista mielipidettä ja ismiä, jotka ovat saaneet ihmiset kääntymään pois Jumalan yhteydestä. Jeesus varoittaa maailman rakkaudesta ja huolista, jotka täyttävät ihmisten sydämet niin, etteivät he enää huomaa, mikä aika yöstä on. Jeesus myös kehotti meitä vahvistamaan ja rohkaisemaan toisiamme ja luottamaan
Häneen.

Katsoin TV7:n lähettämää ohjelmaa, jossa kerrottiin Ruotsin saariston herätyksistä menneinä aikoina. Siinä kerrottiin, kuinka Jumalan henki laskeutui voimallisesti ja ihmiset tulivat synnintuntoon. Karskit kalastajat itkivät polvillaan ja pyysivät rukoilemaan, että Herra heitä armahtaisi. Edesmennyt evankelista Hilja Aaltonen rukoili samanlaista itkuherätystä Suomen seurakuntiin ja kirkkoihin. Tämä rukous vallatkoon meidät jokaisen oman elämämme ja koko kansakuntamme suhteen. Kun huudamme omia syntejämme anteeksi, herätyksen tuli leviää ja Jumalan siunaukset täyttävät tämän rakkaan Suomen kansan. Rukoillaan, että herätyksen tuli leviäisi myös Ruotsiin ja koko Skandinaviaan.

Nautimme kauniista syksyn säästä ja luonnossa liikkumisesta. Lohjansaari on kesällä vehreä lehtipuualue, jossa harvinaiset lehtipuut viihtyvät. Syksyn ruska värjää erikoisesti vaahterat monivärisiksi ja niin kauniiksi. Ystävämme Australiasta kävi meitä katsomassa ja kertoi nauttivansa nyt erikoisesti katsellessaan syksyn ruskaa, koska Australiassa sitä ei ole.

Jumalan rakkaus loistakoon meissä värikylläisesti, sillä vain tässä rakkaudessa olemme juuri niitä, joiksi Luojamme meidät loi: kauniita, säteileviä, monivärisiä, ainutkertaisia. Jeesuksessa on elämä ja yltäkylläisyys. Siunausta ja iloa syyspäiviisi.

Mirja

 

503870d3-094a-4531-88f6-fb89976f56df