Valonsäde harmauden keskellä

Marrashaarmaat päivät jatkuvat. Päivän näköä ei oikein ole, on vain kahden pimeyden vähän valoisampi kohtaaminen. Tämä mielenkiintoinen vuodenaika on puhutellut minua myös hengellisesti.

Vaikka elän tapahtumien ja tiedon keskiössä, katselen tilannetta ikään kuin ulkopuolisena. Mutta se mikä koskettaa syvältä on rakkaus. Ihmisten rakkaudellinen kohtaaminen ja rakkaudelliset viestit. Ne koskettavat ja tulevat kohti. Myös ikäviä kohtaamisia ja arvostelevia viestejä tulee. Nekin koskettavat mutta eivät syvältä. Rukoilen ne heti Jeesukselle, ettei mikään loukkaantuminen tai katkeruus pääse syvälle sydämeen. Ettei se mikä tulee pimeydestä saisi mieltäni valtaansa, vaan jaksaisin nousta asioiden yläpuolelle armon aurinkoon. Niin kuin lentokone, joka nousee harmaiden pilvien läpi niiden yläpuolelle, sinne missä aurinko paistaa.

Pimeyden yläpuolella on aurinko, joka on olemassa, vaikka emme sitä näin harmaina päivinä näekään. Jeesus on olemassa, vaikka Hänen läsnäoloansa emme aina tunnekaan. Kun tulee vaikeita päiviä ja yksinäisiä epätoivon hetkiä, itkemme: Missä olet, Jeesus, oletko minut unohtanut? ”Kuule huutoni, oi Jeesus, ällös ohi käy, muillekin kun armos annat, luoksein ennättää”, anotaan eräässä laulussa. Toisessa laulussa taas todetaan: ”Kuka tuskaani hiljaa koskettaa? Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi, kuolleista Hän noussut on.”

Jeesus koskettaa, parantaa, lohduttaa, neuvoo ja varjelee, koska Hän on ylösnoussut. Hän ei ole kuollut puujumala vaan elävä Herra, joka on erikoisesti omiensa kanssa joka hetki. Odottaminen ja luottaminen, kun mitään ei näy tapahtuvan, on niin vaikeaa. Kun on vain kaksi pimeyttä, joiden välissä pilkahtaa lyhyt valoisampi aika. Sitten kerralla pyyhkiytyvät pilvet taivaalta ja suru sydämestä, ja aurinko paistaa. Näinä harmaina aikoina piirtyy mieleeni kaunis kuva pienestä runosta: ”Kuinka odotankaan päivää, jolloin aurinko nousee, ja pieni leppälintu löytää pesän valkoisen muurin kätköstä.”

Se päivä tulee, kun aurinko nousee. Vaellamme surun laaksossa, jonne Herra on tehnyt peltonsa, mutta Jumalan omia odottavat vihreät niityt ja avoin taivas. Iankaikkisuuden Jumala on sen laittanut sydämiimme, ja siksi kaipaamme ja tunnemme ikävää, sillä se on sitä oikeaa koti-ikävää.

Ajoimme menneellä viikolla kahden pimeyden välissä, harmaana ja sateisena päivänä, puhumaan kirkkoon Tampereelle, jossa oli TV7- ilta. Matka kesti kauemmin kuin luulimme, ja melkein myöhästyimme. Mutta Tampereella saimme taas niin ihanan rakkauskylvyn, että matkan vaivat unohtuivat, ja voimaannuimme Jeesuksen virvoittavasta rakkaudesta siskojen ja veljien kautta. On kyllä tärkeää tiedostaa, minkälaista on olla Kristuksen tuoksu ja Jeesuksen valo, joista Raamatusta luemme. Alkuseurakunta kokoontui yhteen ja virvoittui ja vahvistui yhteisestä uskostaan Jeesukseen. Mikäli ei ole yhteistä uskoa Jeesukseen, ei ole Pyhän Hengen sidettä ihmistenkään välillä.

Meidän uskomme voittaa maailman. Yhteinen usko ja jakaminen vahvistavat uskoamme. Tämä on se alue, jonka paholainen yrittää kaksin käsin hajottaa. Sen olen surukseni huomannut myös TV7:llä ja koko kristillisessä seurakunnassa. Tämän kaiken epätäydellisyyden keskellä Jeesus sanoo: ”Olkaa turvallisella mielellä, minä olen voittanut maailman.” Miten iloinen ja lohtua tuova sanoma se onkaan!

Katselen noita pikkulintusia ruokintatelineellä. Siinä ne kisailevat ja pyrähtelevät. Välillä ajavat toisiaan takaa ja sitten taas vieretysten nokkivat jyviä ja talipalloa. Uusi isompi tulokas on vihertikka, joka lompsuttaa aitaa pitkin ruokintatelineelle. Onpa hienon näköinen lintu, en ole koskaan vihertikkaa nähnytkään. Olen kuitenkin armoton ja pelästytän sen pois. Tiedän, että kun emme ole paikalla, tikat tulevat tyhjentämään ruokatelineen. No, suotakoon jyvät niillekin.

Odottelen ja rukoilen, mistä Herra lähettää minulle avuksi Christina-lehteen toimitussihteerin tai toimittajan. Sellaisen, jolla on sama näky tavoittaa naisia kaivolla, jossa Jeesus kohtaa meitä ja jossa saamme jakaa kokemuksiamme ja vahvistua yhteisestä sisarellisesta rakkaudesta.

”Jumala, sinne minä sittenkin
sumun keskelle menen.
Menen ihmisten kaupunkiin,
menen kaukaisiin ihmisten kyliin
ja sanon niille toisille tuskassa oleville:
Tulkaa Jumalan syliin.”

 

Mirja