Pelasta yksi elämä

image

Kauniina ja kirkkaana avautuu uusi päivä. Sateisten viikkojen jälkeen tervehdin kiitollisena aurinkoa, joka vielä lämmittää mukavasti. Aamukahvit lasiterassilla on nyt mahdollista nauttia. Se on ah, niin ihanan rentouttavaa kiireisen viikon jälkeen.

Henkilökuntamme oli nähnyt paljon vaivaa viime lauantain Iloisen antamisen ilta -ohjelmaa varten. Valmisteluja oli tehty monta kuukautta. Mielestäni lyhyet, keräyskohteita valottavat insertit olivat koskettavia. Varsinkin vankilassa tehdyt insertit kertoivat elämän siitä puolesta, joka meille vapaudessa eläville on vieras. Näille muurien sisällä eläville sanoma Jeesuksen vapauttavasta voimasta on todella tärkeä. Iloitsen siitä, että katsojat lähtivät mukaan ja yhdessä saimme iloita myös illan annista ja mahdollisuuksista julistaa Jeesuksen rakkauden sanomaa. Kunpa ymmärtäisimme, kuinka tärkeä asia tämä on.

”Pelasta yksi elämä” luki Punaisen Ristin mainoksessa. Slogan kehottaa luovuttamaan verta ihmiselämän pelastamiseksi. ”Pelasta yksi elämä.” Jeesus vuodatti verensä jokaisen ihmisen puolesta, pelastaakseen yhdenkin ihmisen iankaikkisuuteen. Jeesus teki puolestamme kaiken. Hän odottaa nyt, että ottaisimme vastaan tämän ihanan pelastuksen lahjan. Jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus. Jokainen vankila, johon saadaan vietyä Jumalan sanaa median keinoin, on uusi mahdollisuus. Jokainen koti, jossa avataan televisiosta TV7-kanava, saa uuden mahdollisuuden Jeesuksen tuntemiseen.

Jerusalemin toimituksen päällikkö Jonathan Hessen oli ensimmäistä kertaa paikalla Iloisen antamisen illan suorassa lähetyksessä. Hän oli ihmeissään ja iloinen nähdessään, kuinka vuorovaikutus toimi kanavan ja katsojien välillä ja kuinka evankeliointi ja Israelin siunaaminen on suomalaisten uskovien sydämellä. Jonathan kävi myös Tallinnan studiolla, jossa hän teki ohjelman Taevas TV7 -kanavalle. Yllätyksekseni kuulin, ettei hän ollut ollut koskaan aikaisemmin laivassa. Niinhän se on, ettei Israelissa ole mahdollisuutta tällaisiin risteilyihin, johon me olemme Suomessa tottuneet. Jonathanin ja koko Jerusalemin toimituksen puolesta rukoilimme niin Suomessa kuin Tallinassakin.

Jyrki ja Mia Valkeakari, jotka tekevät nyt Israelin tuuli -ohjelmasarjaa Samariassa, soittivat ja pyysivät myös esirukousta. Taistelu hengellistä työtä kohtaan on kova, varsinkin kun sitä tehdään Israelissa. Rukoilen joka aamu Jeesuksen verimuuria työmme ja työntekijöiden ylle. Ohjelmantekijöiden ja tukijoiden ylle.

Ristin hiljainen Jeesus näyttää tien kotiin. Jeesus sanoo itsestään: ”Minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni, oppikaa minusta.” Sydämeni kaipaa aina vaan läheisempään ja syvempään Kristuksen tuntemiseen. Mitä lähempänä olen kotia, sen kauemmaksi häipyvät tämän maailman äänet. ”Totuutta sinä tahdot salatuimpaankin saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden.” Luen Psalmista 51 jakeesta 8. Jumalan ilmoittamaa viisautta rukoilen päivittäin elämääni. Ei ole helppoa huomata oma rajallisuutensa ja myöntää, etten selviä, mutta Jumalan edessä nöyrtyminen on välttämätöntä, jotta Hän saa täyttää viisaudellaan. Pyhä Henki on valtavan ihana ja Hänen kauttaan saan ymmärrystä kaikkeen juuri sopivasti ja sopivaan aikaan. Jumala käyttää eri-ikäisiä ja eri tehtävissä toimivia, jotka ovat antautuneet Jumalan valtakunnan työhön. Hänen valtakunnassaan ei tunneta eläke-sanaa. Ei myöskään työaika-sanaa. Silloin, kun ollaan tehtävässä, jossa avataan tietä evankeliumin viemiseksi kaikkeen maailmaan, ei lasketa työtunteja. Olemme aina käytettävissä, jos Mestari kutsuu.

Nyt tuli kutsu pikakäynnille Jerusalemiin. Matkasta on vaivaa ja lentäminen on raskasta. Pitää löytää sopivat lennot, jotka ovat edulliset ja ajallisesti sopivat. Kuitenkin kaikkeen saa Jumalan johdatusta ja voimaa. Rukoilen, että sopivat lennot löytyvät. Olemme matkalla vain muutaman päivän, sen minkä asioiden hoitamiseen tarvitaan. Tälle matkalle minun ja Martin on lähdettävä yhdessä, muuten mielelläni jäisin pois pikamatkoilta.

Joka-aamuinen Jumalan sanan lukeminen Raamatusta on kuin aamukaste, joka kokoontuu korren päähän, ja pieni lintu virvoittuu pisarastakin. ”Toivon Jumala täyttäköön teidät kaikella ilolla ja rauhalla uskossa, niin että teillä olisi runsas toivo Pyhän Hengen voimassa” (Room. 15:13).

 

Mirja