Palapelia kokoamassa

image

Palapelin rakentaminen on koukuttavaa. Kun isosta palapelista saa ensimmäiset palat yhteen, ei puuhaa malttaisi lopettaa millään. Jos palapeli jää näkyvään paikkaan pöydälle, se kerää ympärilleen huomaamatta yhden ja toisenkin ohi kulkevan. Meillä palapeliä on parhaimmillaan koonnut useampi sukupolvi, siitä on tullut yhteinen haaste.

Jossain vaiheessa eteen tulee harmitustakin. Palahan on aivan selvästi osa tuota metsää – miksi pala ei sovi vaikka kuinka yritän? Joskus pala sopiikin, kun sitä kääntelee eri asentoihin. Joskus taas ei millään – ja myöhemmin selviää, että eihän se metsää ollutkaan, vaan vihreäpukuisen naisen hameenhelma :). Omat oletukset vievät usein turhiin yrityksiin.

Oppisimmekohan jo rakentamaan myös Kristus-ruumiissa yhteyttä niin, että kokonaisuus alkaisi tulla näkyviin? Esirukoilijat kulkevat tienraivaajina edellä tässäkin. Joillekin on annettu kutsu ja tehtävä nähdä ”palapelin” malli, täydellinen esikuva Kristus-ruumiista, joka on valtaistuinsalissa Isän edessä, ja jota Jeesus kehotti rukoilemaan: Tapahtukoon maan päällä niin kuin on taivaassa.

Verratessaan taivaan mallia rakenteilla olevaan Kristus-ruumiiseen esirukoilija joutuu toteamaan, että monessa kohdassa ”palat” ovat aivan väärillä paikoilla. Oikeat palat eivät löydä paikkaansa, ennen kuin väärillä paikoilla olevat on siirretty muualle. Siinä onkin iso esirukoustehtävä. Kun Jumala saa osoittaa ihmiselle sen paikan, mihin tämä on alusta alkaen tarkoitettu, löytyy lepo ja rauha, ja Jumalan voima pääsee virtaamaan Kristus-ruumiin jäsenestä toiseen vapaasti.

Joskus riittää se, että ”palaa” käännetään toiseen asentoon, ja se istuu yhtäkkiä paikalleen helposti ja napakasti. Omaa palvelutyötäkin kannattaa aika ajoin tarkastella rukouksessa ja Sanan valossa ja varmistaa, että se on linjassa Jumalan tahdon kanssa. Varsinkin jos työ tuntuu jatkuvasti raskaalta ja alttiuden kengät hiertävät jalkoja, on tauon paikka. Paholainen yrittää valheillaan vakuuttaa, että kunnon palvelijan kuuluukin ahertaa niin, että lähes uupuu taakan alle. Sitä ei kannata uskoa! Jeesuksen antama ies on sovelias ja kuorma keveä.

Nyt on aika varmistua omasta palvelupaikasta ja siitä, että varustus on sopiva. Se ei ole vain oma etusi, vaan koko Kristus-ruumiin etu. Suomen hengellinen jälleenrakennus on alkamassa, ja se alkaa seurakunnasta.

Rakentavin terveisin

Marita Rautio

Kuuletko sofarin kutsuvan? Liity Muurinaukossa-rukousarmeijaan!

Artikkeli on julkaistu Christina-lehdessä 5/2018.