Lepoa ja rukousta

image

Tervehdin sinua rakas ystävä kauniina alkukesän sunnuntaiaamuna.

Istun lomakotimme terassilla ja katselen tyyntä järven pintaa, johon läheiseen rantalaituriin hiljaa lipuva vene jättää vanan, joka pian häipyy.

Monien kiireisten viikkojen jälkeen minulla on aikaa olla ja rukoilla. Voin hiljentää mieleni ja ajatukseni Jumalan pyhien kasvojen eteen. Olen jo pitemmän aikaa ajatellut, että alkaisin pitämään blogia,  jossa voin jakaa kuulumisia ja ajatuksiani, joita Jumalan Pyhä Henki nostaa jaettavaksi. Tänä sunnuntaiaamuna sain kehotuksen aloittaa blogini kirjoittelun.

Erikoisesti minua rohkaisi australialaisen profeetta Katherine Ruonalan rukous puolestani. Hän oli tekemässä ohjelmaa studiossa ja sen jälkeen tuli minua ja Marttia tervehtimään suomalaissukuisen miehensä kanssa.

Hän rukoili puolestani ja sanoi, että Herra syventäisi tietoisuuttani ja ymmärrystäni käsittämään

Hänen valtakuntansa salaisuutta ja antaisi ilmestystä jota voisin jakaa. Rohkaisevat sanat ja uskonveljien ja sisarten rakkaus merkitsevät paljon tässä voimia vaativassa tehtävässä. Haluaisin siis rohkaista ja olla blogini lukijoita lähellä jakamassa sitä, mitä Jumala kauttani jaettavaksi antaa.

Tänä aamuna olen erikoisesti itkien rukoillut armoa ja pelastusta Suomen kansalle. Tarvitsemme uskovien rukousmuuria maamme ympärille. Jokaiseen uskovaan kotiin, seurakuntaan ja uskovien yhteiseen kokoontumiseen tulee erikoisesti kuulua tärkeänä osana rukoushuuto Jumalan valtaistuimelle Suomen maan ja kansan puolesta. Mitä suurempi tehtävä, sitä suuremmat vastavoimat paholainen varustaa hajottamaan Jeesukseen uskovien yhteyden estääkseen rukoukset.

Suomen kohtalo on uskovien sydänten rukousten varassa. Me joilla on tieto, usko ja Pyhän Hengen voitelu, rukoilemme. Jumala kuulee rukoukset. Hän kaipaa niitä, Hän tarvitsee niitä, ja Suomi tarvitsee uskovien rukouksia. Suomella on tärkeä osa lopunajan herätyksessä ja siksi pahuuden voimat yrittävät lannistaa ja masentaa uskovia.

Jos mahdollista, varaa aikaa Rukous ja paastoiltaan 2.6  ja yhdy kanssamme rukoukseen Suomen ja Israelin puolesta. Uskovien yhteinen rukous voi paljon.

Nyt kiitän Jumalaa vapaasta ja rauhallisesta isänmaasta tämän pienen runon sanoin:

Niin leppeästi tuuli käy ja koivunlehtiä keinuttaa.
Pieni lintunen pesässään suojan ja turvan saa.
Koivu terassin edustalla ja linnunpönttö puussa.
Pikkulintu pesään lentää heinänkorsi suussa.

Aurinkoisin terveisin, siunaavin rukouksin, rakkaudella

Mirja

503870d3-094a-4531-88f6-fb89976f56df