Kuningas on tulossa

image

Katsoin TV7:n lauantai-illan dokumenttielokuvan Ikuisuuskysymys. Elokuvassa kerrottiin australialaisesta miehestä, joka lupasi uskoon tullessaan Jumalalle kysyvänsä joka päivä pariltakymmeneltä ihmiseltä kysymyksen: ”Mihin arvelet joutuvasi, jos kuolet seuraavan 24 tunnin aikana. Taivaaseen vai helvettiin?” Kysymys jäi vaivaamaan monen mieltä ja sai useiden kohdalla aikaan parannuksen ja sitä kautta pelastusvarmuuden. Tämä Jumalan mies osoitti myös suurta rakkautta ja huolenpitoa toisen maailmansodan keskellä taistelevia merimiehiä kohtaan.

Elokuva rohkaisi ja antoi kunnian Jumalalle. Tämä elintärkeä kysymys pitäisi kysyä jokaisessa seurakunnan tilaisuudessa. Tämä kysymys pitäisi kysyä jokaiselta ihmiseltä. Me Jeesukseen uskovat olemme turhan arkoja kertomaan Hänestä. Se on kuitenkin meidän tehtävämme, meille annettu käsky. Monet kulkevat kohti kadotusta, koska eivät tiedä, että on Jeesus, joka pelastaa.

Monet Herran palvelijat varoittavat tulevista vaikeista ajoista. Armotalouden aikakausi on menossa lopunajan huipentumaa kohti, Jeesus tulee noutamaan seurakuntansa hääjuhlaan keskeltä vaikeita aikoja. Sen vuoksi on tarkistettava, että olemme niitä viisaita neitsyitä, jotka pitivät huolta, että öljyä on lampussa. Kun Jeesuksen tulo viipyy, valtaa monia uskoviakin väsymys ja tämän maailman viettelykset saavat valtaansa, eikä enää tule mieleen tarkistaa oman sydämen tilaa. Odotanko todella Jeesusta tulevaksi millä hetkellä hyvänsä? David Pawson puhui lopunaikaa käsittelevässä ohjelmassaan siitä, että Raamatussa luetellut tapahtumat, jotka tapahtuvat ennen Jeesuksen tuloa, ovat tapahtuneet dokumentoidusti jo 81-prosenttisesti. Ohjelma oli tehty joitakin vuosia sitten. Onkin tärkeää kysyä itseltään: Odotanko todella Jeesusta tulevaksi? Olenko valmis lähtemään? Vaikka täällä touhuamme, rakennamme ja suunnittelemme tulevaa, on henkemme suunnattu taivaallisiin, sillä siellä on kotimaani, sinne tahdon mennä.

Mietin näitä asioita viikonloppuna, jolloin yritän palautua hautajaisjärjestelyistä ja pitkästä automatkasta. Ajoimme vanhenevalla Volvolla, jonka mittari ilmoitti huollon tärkeydestä. Välillä eksyimme hiekkatielle, joka oli huonokuntoinen. Siinä ajaessa rukoilin, että auto pysyisi kunnossa. Hyvin kuitenkin matka ja kaikki järjestelyt sujuivat ja siunaustilaisuus oli kaunis ja lämminhenkinen. Vieraan henkilön hautajaisjärjestelyt, johon tulivat vieraat ihmiset, oli haastava tehtävä. Olimme monille kuitenkin TV7:stä tuttuja. Järjestelyille jäi reilu viikko aikaa, joten lomapäivät täyttyivät monista yhteydenotoista. Tilaisuudesta jäi hyvä mieli, ja toivon, että järjestelyt kunnioittivat Helvin muistoa. Hän on nyt Jeesuksen luona levossa ja ilossa vaikean sairauden jälkeen.

Olimme yötä Runnin kylpylässä. Alueella on Ihme-lähde, joka oli löydetty jo vuonna 1770. Tieto parantavan veden lähteestä levisi ja ihmisiä alkoi saapua paikalle kaukaakin juomaan lähdevettä. Jossain vaiheessa lähteen läheisyyteen rakennettiin kylpylä. Kaikkiaan paikka on ollut monien kuuluisuuksien lomanviettopaikkana usean vuosisadan ajan. Täysin uusituissa tiloissa oli kuvia Marsalkka Mannerheimin vierailuista ja monien presidenttiemme käynneistä kylpylässä. Paikka on kauniin joen rannalla ja vanhat kartanorakennukset on säilytetty ja kunnostettu. Itse lähteen vesi pulppuaa edelleen ympärille rakennetusta kaivosta. Rautapitoista vettä voi juoda. Siinä on tutkimusten mukaan monia tärkeitä mineraaleja. Lähteen vedessä oli vahva raudan maku.

Viikon alkaessa on edessä monia haastavia tapaamisia ja Martin pikamatka Jerusalemiin. On vaikea löytää sopivia lentoja parin päivän matkalle. Lentoajat ovat pitkät, vain Finnair lentää suoraan kerran viikossa Tel Aviviin. Onko matka jälleen uusi ovenavaus Jerusalemin työssä? Jumala tietää, ja rukoilemmekin joukolla johdatusta ja varjelusta tälle matkalle.

Irene Tandefelt kirjoittaa kirjassaan Minun Jumalani seuraavasti:

”Rukoilijat , älkää väsykö, saakoon lamppunne palaa.
Te Herran lyhdyt, valaiskaa.
Hän öljyä lamppuihin valaa.
Jo yhdestoista hetki lie, pimeää on yllä maan.
Vain kummulla Golgatan, vain ristillä valaistaan.
Elon Herra kutsuu ääni hellin vielä.
Menkää kaikkeen maailmaan, on eksyneitä siellä.
Heidät kotiin ohjatkaa, virvoittakaa uupuneita.
Rukoilijat rukoilkaa, ei Herra hylkää teitä.”

 

Mirja